"Syvenny tähän kirjaan, jos haluat yllättyä ja laajentaa horisonttiasi." (Tapani Bagge)
Harri István Mäki tunnetaan ennen kaikkea tuotteliaana lasten- ja nuortenkirjailijana, mutta hän on kirjoittanut myös useita novelleja aikuislukijoille. Novelleissa hänen fantasiansa ja mielikuvituksensa pääsee valloilleen ja tuloksena on odottamattomia näkyjä historiaan ja ihmisen sisäiseen olemukseen.
Enkeli tupakkasalongissa -kirjaan Mäki on valinnut tuotannostaan kuusitoista novellia, joiden sävyt ja lajityypit vaihtelevat kauhusta herttaiseen fantasiaan, erotiikkaa unohtamatta. Mukana on myös Mäen Ruudinsavu-lehteen kirjoittama länkkäri, joka ei sekään edusta tavanomaisinta Villin lännen paukuttelua.
Esipuheen kirjaan on kirjoittanut kirjailija Tapani Bagge, joka on usein tehnyt yhteistyötä Mäen kanssa.
Kirjan vuoksi -blogi kirjoittaa arvostelussaan: "Tähän kirjaan on koottu 16 Mäen novellia, jotka tyyliltään poikkeavat hyvinkin paljon toisistaan mutta lukija pystyy näkemään ne kuitenkin hyvin samanlaisina. Tämä on toisaalta hämmentävää miten kirjailija on koonnut novellikokoelman, joka on monipuolinen katsaus hänen genre-osaamiseen, mutta silti ne ovat kokonaisuus. Mäen runollisuus, tapahtumien aito tuntu ja henkilöhahmot luovat loistavan kokonaisuuden. Jos Mäki tekisi tätä työtä suuremmissa piireissä hän olisi kirjailija suurella koolla. Kustantamo Helmivyön julkaisema Enkeli tupakkasalongissa ja muita novelleja on yksi laadukkaimmista ja parhaimmista tämän tyypin kokoelmista mitä on pitkiin aikoihin tullut nimen omaan kun puhutaan yhden kirjailijan antologiasta."
Pehmeäkantinen, 304 s. ISBN 9789527211625. Kansi: J.T. Lindroos. BoD:n verkkokauppa (21,90 € plus toimituskulut), Booky.fin verkkokauppa ja Adlibriksen verkkokauppa.
Tekstinäyte niminovellista:
Vaan ylhäältä huutavat
henkien äänet,
mestarien äänet:
siis muistakaa käyttää
hyvyyden voimat!
Goethe: Symbolum
– Oletteko te hänen veljensä?
– Minulle tapahtui onnettomuus. Antakaa nyt jotakin. Minä vuodan kuiviin ja tuhrin kaikki paikat. Kyllä, jos se teitä kiinnostaa. Kyllä vain. Hän on veljeni. Ja hänen takiaan minä juuri vuodan… Tai hänen veitsensä, jos tarkkoja ollaan.
– Pitäisikö siihen laittaa jokin liina? Minulla olisi nenäliina.
– Sekin pysäyttää verenvuodon ja se on nyt tärkeintä. Kuka te olette? Mistä te tunnette veljeni?
– Jokainen tietää veljenne, mutta harva tuntee hänet.
– Siinä te olette oikeassa.
– Auttaako tämä? Pitäisikö minun... Ei, sehän näyttää tyrehtyvän. Te ette siis tulleet hänen kanssaan?
– Me emme matkusta yhdessä, emme ole samanlaisia alkuunkaan. Meillä on ehkä ollut samanlaiset ruumiit, mutta me kasvatimme ne erikseen.
– Nyt en ymmärtänyt.
– Kasvatin oman ruumiini ja hän kasvatti oman ruumiinsa.
– Olen hämilläni. Mitä tarkoitatte, että kasvatitte ruumiinne? Eihän se niin tapahdu.
– Älkää olko niin arka. Eikö solujen kasvu ole tärkeää?
– On tietenkin, mutta...
– Minä olen kasvattanut ruumiini alusta alkaen, ensimmäisistä soluista lähtien itse, joten jokin tietoisuus minussa tietää keinon, miten kasvatus tapahtuu. Kaikilla tasoilla. Solujen, lihasten, luiden ja jänteiden tasolla. Sielun tasolla.
– Siitäkö te olette täällä luennoimassa?
– No, siitäkin. Tai ainakin minä sivuan aihetta luennoissani.
– Entä veljenne? Minä tunnen suurta mielenkiintoa veljenne ajatuksia kohtaan. Mutta te ette varmasti halua puhua hänestä?
– Siinä osuitte oikeaan.
– Miksi – jos saan kysyä.
– Hän on ylpeä.
– Onko?
– Kuulitte mitä sanoin.
– Ehkä hän on hieman ylpistynyt, kun hän sai niin arvokkaan vastaanoton...
– Te ette tunne, ette tiedä häntä. Minkä näköinen hän mielestänne on?
– Teidän näköinen.
– Niinkö?
– Ettekö muka ole huomannut?
– En.
– Ettekö ole koskaan verranneet toisianne peilistä?
– Hän ei siedä peilejä. Tiesittekö muuten, että veljeni on kihloissa?
– En, sehän on mukavaa.
– Hän menee naimisiin lokakuussa.
– Oho! Kenen kanssa?
– En ole ehtinyt tutustua häneen.
– Veljenne morsiameen, sepä kummallista.
– Eikä ole. Minä en vain halua tutustua häneen, koska veljeni jättää hänet pian.
– Ehkä olette väärässä.
– Hän jättää jokaisen lapsimorsiamensa juuri kun kyllästyy. Se on hänestä huvittavaa. En usko että hän edes ajattelee koko asiaa. Häntä on naitettu aivan vauvasta lähtien monien Euroopan sukujen kanssa ja hän on alkanut pitää asiaa leikkinä.
– Morsian parka. Onko hän täkäläisiä?
– Pirulauta, se alkoi taas vuotaa. Veljeni osaa käyttää salamaraudasta taottua veistään. Pitäisi varmaan saada jotakin haavaan. Onko teillä jodia? Olisiko siitä apua? Salvaa?
– Jodi lienee parasta. En ole kyllä varma, mikä tuohon parhaiten sopii. Kirveleekö?
– Olen kokenut pahempaakin.
– Niin tietenkin. Haavoituitteko te pahasti?
– Minä olen aina kerjännyt luotia nahkaani. Haluatteko muuten nähdä jotakin eriskummallista? Katsokaa. Nämä ovat nuolen jättämiä jälkiä. Tästä ne ovat menneet sisään ja tästä ne vedettiin ulos. Näettekö?
– Entä nuo arvet?
– Ne ovat tulleet... kiivaissa keskusteluissa. Älkää katsoko minua noin. Hyvä on, kuulusteluissa.
– Kiduttaminen lienee hyvin kivuliasta.
– Jodi taitaa jo vaikuttaa. Parasta antaa haavan olla ja lopettaa murehtiminen. Kunhan verenvuoto tyrehtyy, kaikki on kunnossa.
– Olitteko te veljenne kanssa taisteluissa?
– Hän osallistui joihinkin.
– Useimpiin kuin te?
– En... emme ole laskeneet.
– Oliko teillä riitaa vai tapahtuuko teillä onnettomuus veitsen kanssa? Erikoinen veitsi sen täytyy olla, kun haavakin on noin…
– Voinhan sen niinkin sanoa. Pirunmoinen veitsi, muinaiset kansat kutsuivat taivaalta pudonnutta rautaa salamaraudaksi ja takoivat niistä aseita, joiden voimat olivat ylimaallisia. Horuskin käytti meteoriittiraudasta vahvistettua veistä taistellessaan Seth-jumalan kanssa.
– Mikä sen nimi on?
– Akedah. Onko se tuttu?
– En ole koskaan kuullut. Onko teillä nälkä?
– Tähän aikaan illasta minulla ei ole ruokahalua. Syön suden tavoin, kun herään. Ehkä se johtuu valon määrästä.
