keskiviikko 4. kesäkuuta 2025

Len Levinson: Veriset pensaikot

 


Veristen pensaikkojen päähenkilö on kyyninen ja kovapintainen kersantti Mahoney, joka on kirjan alussa juuri liittynyt Viidennentoista jalkaväkirykmentin Charlie-komppaniaan. Se paiskataan taisteluun saksalaisten Panzer-divisioonia vastaan alueella, joka on täynnä etenemisen estäviä paksuja pensaita. Mahoneyn elämää eivät helpota typerät ja pelkurimaiset yliupseerit, ja ruumisluku ehtii nousta suureksi ennen kuin saksalaiset saadaan häädettyä tai kokonaan tapettua. Kirja huipentuu Saint-Lon taisteluun heinäkuussa 1944.

Veriset pensaikot jatkaa Viihdeviikarien 1980-luvulla aloittamaa Sergeant-sarjaa, jossa ilmestyivät kirjat Kuoleman juna ja Operaatio natsisatama. Teoksen on suomentanut pulp-spesialisti Juri Nummelin, joka on kirjoittanut myös Levinsonin uraa käsittelevän esipuheen.

Len Levinson (s. 1935) on amerikkalaisen kioskikirjallisuuden veteraaneja, joka kirjoitti yli 80 kirjaa 1970-luvun alusta aina 1990-luvun alkuun saakka. Hänet "löydettiin" 2010-luvulla sosiaalisen median ansiosta, ja hänen alun perin salanimellä julkaistuista teoksistaan on tehty uusintajulkaisuja kirjailijan omalla nimellä. Levinson on kirjoittanut pääasiassa toimintajännäreitä, länkkäreitä ja sotakirjoja, mutta työskennellyt myös muissa lajityypeissä.

Pehmeäkantinen, 246 s. ISBN 9789527469712. Kansi: Kari A. Sihvonen. BoD:n verkkokaupassa 23,90 € (plus postikulut). Saatavana myös mm. Suomalaisen ja Adlibriksen verkkokaupoissa.