Juri Nummelin: Viidestilaukeavat

Viidestilaukeavat esittelee amerikkalaisia lännenkirjailijoita, joilta on suomeksi julkaistu novelleja eri lukemistolehdissä, kuten Seikkailujen Maailmassa. Kirjassa esitellään yli sata kirjailijaa, ja joukossa on useita pienen klassikon asemaan nousseita kuten Cliff Farrell ja Noel Loomis.

Viidestilaukeavat on kätevä tietoteos lännenkirjallisuuden historiasta kiinnostuneille, mutta myös nostalginen nojatuolimatka aikaan, joka ei enää palaa. Teos kertoo samalla, että kioskilänkkäritkin ovat olleet monimuotoisempia kuin yleensä on ajateltu.

Teos on täydennetty ja korjattu laitos alun perin vuonna 2004 pienenä painoksena ilmestyneestä kirjasta sekä jatkoa Nummelinin samana vuonna ilmestyneelle teokselle Kuudestilaukeavat, joka esittelee laajemmin amerikkalaisia lännenkirjailijoita.
Viidestilaukeavat on kelpo lisä Nummelinin vanhaa populaarikulttuuria esitteleviin ja analysoiviin teoksiin. 

Juri Nummelin (s. 1972) on turkulainen populaarikirjallisuuden historioitsija, joka suhtautuu länkkäreihin vakavasti.

Pehmeäkantinen, 164 s. ISBN 9789527211649. Kansi Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 14,90 €, Booky.fin verkkokaupassa 18,50 €, Adlibriksen verkkokaupassa 17,90 €, Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupassa 17,95 €. 

Tekstinäyte: 

Vingie E. Roe

Vingie Eve Roe (1879–1958) aloitti uransa jo 1900-luvun ensimmäisinä vuosina kirjoittamalla mm. Munsey’s- ja All-Story -lehtiin. Kansasissa syntynyt ja Oklahomassa kasvanut Roe kirjoitti niin romanttisia novelleja kuin lännenjuttujakin. Roen ura jatkui vielä ainakin 1930-luvun lopulla, jolloin hän kirjoitti mm. Liberty Magazineen. Roe kirjoitti myös useita romaaneja, joista osa sijoittui Villiin länteen, kuten Black Belle Rides the Uplands (1939). Roe oli harvoja naiskirjoittajia, jotka erikoistuivat lännentarinoihin. Roe itse sanoi, että hän kirjoitti puhdashenkisiä tarinoita, mutta myöhemmin on sanottu, että hänen teoksissaan on feminististä otetta. 

Roen tarinoista tehtiin mykkäkaudella yhdeksän elokuvaa, joista kiinnostavimmalta vaikuttaa nyttemmin kadonneeksi uskottu The Crimson Challenge (1922). Siinä on arveltu olevan elokuvahistorian ensimmäinen naispuolinen pyssysankari. Sen Roe itse käsikirjoitti yhdessä toisen naiskirjoittajan, Beulah Marie Dixin kanssa. 

Roelta on käännetty yksi nykyaikaan sijoittuva lännennovelli. ”Myrskytuulessa” sukutila on selvitystilassa, mutta päähenkilö, nuori Judelle Stanton ei suostu luopumaan otsikon hevosestaan. Lopussa kuvaan astuu muutama gangsterikin. Kolmen sivun tarina on hiukan sekava, ehkä suomennettaessa lyhennetty. 

Lännennovelli: 

Myrskytuuli, Jännityslukemisto – Seikkailukertomuksia 41/1960.

Irmari Rantamala: Harhama I

Irmari Rantamalan esikoisteos Harhama (1909) on antiromaani ja lajityyppihybridi, joka sisällyttää itseensä useita itsenäisiä teoksia. Samalla se kommentoi ja parodioi niin itseään ja vastaanottoaan kuin klassikoita ja aikalaiskirjallisuuttakin. Harhama on aikamoinen kimaira teokseksi, ja siihen tekijä otti vaikutteita Raamattua, Dantea, Miltonia, Byronia, Goetheä, Linnankoskea, Kalevalaa, Kiveä, Kilpeä ja Linnankoskea. Romaani oli monilla tavoin edellä aikaansa, vaikka samalla sen voi laskea kuuluvan vähälukuisen suomalaisen symbolismin edustajaksi.

Harhama on pitkään ollut eräänlainen suomalaisen kirjallisuuden kadonnut ja vaikeana pidetty klassikko, ja viimeksi se on julkaistu kaksiosaisena laitoksena vuonna 1975. Helmivyö tuo ajankohtaisena pysyneen teoksen nyt uudestaan lukijoiden saataville kolmiosaisena laitoksena, johon tekstit on ladottu uudestaan. Teoksen ensimmäisessä osassa on Juri Nummelinin esipuhe.

Irmari Rantamala (1868-1918) tunnetaan paremmin nimellä Maiju Lassila, mutta hänen oikea nimensä oli Algot Untola, alun perin Tietäväinen. Kameleonttimainen hahmo aloitti kokeellisena symbolistina, mutta hänen tunnetuimmat teoksensa edustavat hirtehistä maalais- ja köyhälistökuvausta. Työmies-lehden päätoimittajana työskennellyt Rantamala-Lassila ammuttiin sisällissodan jälkeen epäselvissä olosuhteissa.

Harhaman toinen osa ilmestyy marraskuun alussa 2020, kolmas osa näillä näkymin marraskuun lopussa tai joulukuun alussa. 

Pehmeäkantinen, 396 sivua. ISBN 9789527211632. Kansi Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 20 €, Booky.fin verkkokaupassa 22,10 €, Adlibriksen verkkokaupassa 18,90 €. 

Tekstinäyte luvusta "Kierivä kulmakivi": 

Syvällä juoksevat elämän pohjavirrat. Salassa kulkevat niiden virtojen uomat. Ei ole avaruudessa keskipistettä, ei ijankaikkisuudessa menneisyyden ja nykyisyyden rajaa.

Avarassa, upeassa temppelin muotoisessa luolassa, joka oli tulta täynnä, seisoi Perkele alttaripaikalla vihaisen näköisenä, elävä käärme kädessä. Lukemattomien palvelijain loistava joukko polvistui hänen edessänsä, suitsuavassa tulessa. Alttarin taustalla kulkivat varjokuvina ihmisten lankeemukset, langenneiden kärsimykset ja kohtalot. Ihanana avautui Paratiisi. Vaimo oli siellä puhdas, mies jalo, peto lempeä. Ihmiselämä oli ihana unelma… onni helotti helmenä, päivä kulki kuin kaunis laulu, täynnä rauhaa ja sopua, ja luonto oli kuin korea kukka elämän alkulähteen korvalla. Kuolo oli ventovieras, suru tuntematon.

Vaan äkkiä katkesi unelma, laulu loppui ja helmi himmeni. Kukka kuihtui lahteen korvalla. Kuolon viima kulki maita… Elämän pohjavirtojen mudista nousi käärme ja antoi Eevalle omenan… Hän söi… Myrsky kohotti silloin siipensä, aalto mustan harjansa ja peto karkasi vihaisena saaliinsa kimppuun. Perkele, joka oli katsellut kuvan kulkua, hymyili tyytyväisenä ja hänen palvelijansa alkoivat ylistää hänen viisauttansa ja voimaansa laululla, jonka sävel valtavana pauhuna aaltoili tuliroihusta:

    "Sinun viisautesi on suurempi avaruutta.

    Sinun voimallasi ei ole vertaa.

    Sinun paulanasi on kavaluus.

    Se on suurempi äärettömyyttä.

    Sinä murskaat Jehovan työt.

    Sinä olet kaiken olevan hauta,

    kaiken ansa ja paula.

    Ei kukaan sua kiertää voi."

Ei kukaan, ei kukaan, ei kukaan! – kertasi salaperäinen kaiku tuliluolan etäisistä holveista.

Perkele kuunteli ylistyslaulua vakavana ja puhui palvelijoillensa mietteissänsä:

– "Mutta yhtä minä en voi, eikä Jehovakaan: me emme voi hävittää toisiamme ja toistemme henkeä. Siksi käy sota siitä, kumman henki saa maailman vallotetuksi. Se on ikuinen taistelu…"

– "Jossa sinä voitat… Noin! Nyt söi mieskin!" – keskeytti Piru, vanhin palvelijoiden joukosta, osottaen taustalla kulkevaa kuvaa.

Perkele katsahti taaksensa kuvaan. Langennut ihmispari seisoi hämmästyneenä kuin avuttomat lapset hyvän- ja pahantiedon puun juurella. Vihainen myrsky ulvoi, aallot vyöryivät kohisten ja pedot kiljuivat juopuneina veren hajusta. Perkeleen palvelijoiden joukosta nousi silloin riemuhuuto, voimakas, kuin meren kohina rajusäällä.

Mutta äkkiä laski kuvassa myrsky siipensä alas, aallot painoivat harjansa mereen ja pedot vapisivat pelosta, lyyhistyen piiloihinsa. Elämän lähteestä nousi Jumalan henki ja kutsui langenneita.

– "Korvennus!" – huudahti Perkele kiivaasti, polkien jalkaa ja osottaen sähisevällä käärmeellä syntiinlankeemuksen kuvaa. – "Siinä ilmenevät jo Jehovan juonet ja vääristely… Nyt lymyävät ne jo viikunalehtien alle. Katsokaa! Se viettelijä on kätkenyt omenaan, jota ihminen söi, sen uskon, että paha on väärä ja hyvä oikea."

– "Se vanha vääryyden hämähäkki! Mutta omaan verkkoonsa on Hän sortuva. Hän on sinun kädessäsi sokeus!" – huudahtivat palvelijat tulen seasta kauhistuen Jehovan ilkeyttä. Perkele jatkoi puhettansa, kiivaasti edestakaisin kävellen ja katsellen kuvauksen kulkua:

– "Siinä nyt näette! Mies ryömii jo lehtien alta Jehovan eteen… Kas sitä!… Ja piilottautuu vielä eukon hameen suojaani Hah-hah-hah!" – nauroi hän lopuksi, tehden kuvaavan liikkeen.

– "Hah-hah-hah-haa!" – nauroivat palvelijat Perkeleen mukana.

– "Siitä asti" – jatkoi Perkele, – "on miehen linnana ollut hame."

– "Ja vakuuttavat, että muka Jehova olisi heidän linnansa", – ivaili Hiisi.

Merja Leppälahti: Kirjallinen nimipäiväkalenteri

Merja Leppälahden Kirjallinen nimipäiväkalenteri esittelee joka päivälle yhden kaunokirjallisuuden fiktiivisen henkilön. Kokonaisuudesta muodostuu tietopaketti, joka tutustuttaa lukijan 366 kuvitteelliseen henkilöön ja lähes samaan määrään kirjoja ja kirjailijoita. Esiteltävät henkilöt ovat peräisin monenlaisista kirjoista lastenkirjallisuudesta aikuisten kirjoihin, klassikoista ja nobelisteista viihderomaaneihin. Kirjassa esitellään niin tunnettuja ja tuntemattomia kirjailijoita kuin unohdettuja kirjailijoita ja tulevaisuuden lupauksiakin. Mukana on runsaasti kotimaisten kirjoittajien teoksia, mutta myös muualta Euroopasta, Aasiasta, Pohjois- ja Etelä-Amerikasta, Afrikasta ja Australiasta. 

Vaikka Kirjallinen nimipäiväkalenteri on kalenterimuotoinen, se ei ole sidottu tiettyyn vuoteen, vaan se on ajaton.

Merja Leppälahti (s. 1956) on turkulainen perinteen- ja kulttuurintutkija, tietokirjailija ja kriitikko. Hän on koulutukseltaan filosofian lisensiaatti (folkloristiikka, Turun yliopisto). Kriitikkona hänen erikoisalojaan ovat tiede- ja tietokirjallisuus sekä lasten ja nuorten kirjallisuus, erityisesti fantasia. Leppälahti on aiemmin julkaissut muun muassa teokset Perinnejoulu (2019), Kaiken maailman kauhua (2018) ja Vahvaa väkeä: kotimaisia uskomus- ja fantasiaolentoja (2012).

Pehmeäkantinen, 396 sivua. ISBN 9789527211533. Kansi Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 24,90 €, Booky.fin verkkokaupassa 25,50 €, Adlibriksen verkkokaupassa 27,30 €. 

Tekstinäytteitä: 

23. lokakuuta Keplo

Keplo Leutokalma (Skulduggery Pleasant) on keskeinen henkilö Derek Landyn Keplo Leutokalma -sarjassa. 

Erikoisuudestaan tunnettu kirjailija ja keräilijä Gordon Edgley jättää testamentissaan talonsa irtaimistoineen kaksitoistavuotiaalle veljentyttärelleen Stephanielle. Sattuman oikusta Stephanie jää taloon yksinään yöksi ja Stephanien sedän hautajaisissa mukana ollut outo mies pelastaa Stephanien yöllisen murtovarkaan käsistä. Käydyssä taistelussa käytettiin selvästi magiaa ja Stephanielle paljastuu myös, että hänen pelastajansa Keplo Leutokalma on luuranko. Stephanie lähtee Keplon mukaan ja huomaa joutuneensa keskelle monenlaisia outoja asioita. 

Derek Landy (s. 23.10.1974) on irlantilainen kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja. Hän on käsikirjoittanut mm. useita kauhuelokuvia (Dead Bodies, 2003; Boy Eats Girl, 2005), mutta hän on tunnettu nimenomaan luurankoetsivä Keplo Leutokalmasta kertovasta kirjasarjastaan. Sarjan ensimmäisen osa sai useita nuortenkirjallisuuspalkintoja ja sarjaa on käännetty useille kielille. Uusia osia ilmestyy edelleen, mutta suomeksi on toistaiseksi julkaistu vain sarjan viisi ensimmäistä osaa eikä ole varmaa, jatketaanko sarjan kääntämistä.  

”Mitä sinulle oikein on tapahtunut” Stephanie kysyi. ”Oletko ollut tuollainen syntymästä saakka?”

”Ei, kyllä minä synnyin ihan tavallisena. Minulla oli iho, kaikki elimet, koko hoito. Eikä naamanikaan ollut yhtään hullumman näköinen, vaikka sen itse sanonkin.”

”Mitä sitten tapahtui?”

Keplo nojasi keittiön työtasoon ja risti käsivarret rinnalle. ”Innostuin magiasta. Siihen aikaan – sanotaan nyt paremman puutteessa vaikka niin, jouduin huonoon seuraan siihen aikaan kun olin elossa. (s. 47.)

Derek Landy: Keplo Leutokalma. (Skulddeggery Pleasant, 2007.) Suom. Helene Bützow. Tammi, 2007.

24. lokakuuta Yennefer

Yennefer Vengerbergiläinen on tärkeä sivuhenkilö Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjassa.

Puolalaisen Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan Yennefer on velho. Hän on myös sarjan päähenkilön, noituri Geraltin rakastettu, vaikka suhde onkin varsin myrskyinen ja molemmilla on myös muita suhteita. Yennefer ja Geralt tapaavat toisensa jo sarjan ensimmäisessä kirjassa, eivätkä kovin ystävällisissä merkeissä.

Andrzej Sapkowski (s. 21.6.1948) on puolalainen kirjailija, joka on tullut tunnetuksi WiedŸmin eli Noituri-kirjasarjasta, jonka pohjalta on tehty suosittu The Witcher -videopeli. Sapkowaki on kirjoittanut myös useita yksittäisiä romaaneja, sekä ns. Hussilaistrilogian, josta toistaiseksi on suomennettu vain ensimmäinen osa, tosin kahtena kirjana. 

Nimi Yennefer tulee walesilaista alkuperää olevasta Jennifer-nimestä, joka merkitsee ’valkeaa ja pehmeää’. 

Yennefer seisoi hänen yllään taikapallonsa väräjävässä valossa, taika-auran ympäröimänä, keskellä džinniä ympäröivien valonsäteiden välähtelyä, hiukset hajallaan, silmät violetinhehkuisina ja selkä suorana – hoikkana, mustana ja kauhistut-   tavana…

Ja kauniina.

Hän kumartui äkisti alemmas ja katsoi Geraltia silmiin, aivan läheltä. Geralt tunsi syreenin ja karviaisen tuoksun. 

”Et sano mitään”, Yennefer sähähti. (s. 316.)

Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus. (Ostatnie ¿yczenie, 1993.) Suom. Tapani Kärkkäinen. WSOY, 2010.

Volter Kilpi: Antinous ja muita romaaneja

 

Volter Kilpi on muutakin kuin vain Alastalon salissa -romaanin tekijä. Hän oli suomalaisen symbolismin keskeisiä kirjailijoita, joka etsi aiheita antiikista, Raamatusta ja keskiajan mystiikasta. 1900-luvun alussa kirjoittamissaan romaaneissa Antinous, Bathseba ja Parsifal hän oli myös ensimmäisiä suomalaisia kirjailjoita, joka tutki kielen mahdollisuuksia. 

Antinous ja muita romaaneja sisältää Kilven varhaistuotannon kolme pienoisromaania , joita ei ole koskaan aiemmin julkaistu samassa niteessä. Teos sisältää Juri Nummelinin lyhyen esipuheen. 

Pehmeäkantinen, 377 s. ISBN  978-952-7211-60-1. Kannen suunnittelu: Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 18,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 17,20 € (plus postikulut), Adlibriksen verkkokaupassa 21,60 € (ei postikuluja). 

Muista myös Helmivyön aiempi Volter Kilpi -kooste! Seireenien laulu sisältää nuoren Kilven kirjoittamat symbolistiset ja eksoottiset novellit. 

Tekstinäyte Antinouksesta: 

I. BITHYNIASSA

Satakielistä heläjöitsevät Bithynian metsät, ruusuista tuoksuvat Bithynian laaksot.

Siellä luikertaa hopeainen Sangarius hämyntummien metsien varjoissa, joissa satavuotiset korkeat puut seisovat iäisenä hämäryytenä ja levittävät virran ylitse elävän lehtikatoksen, jonka tiheästä holvikosta hintelät tulikukkaisat köynökset häilyvinä riippuilevat valjun vedenpinnan ylitse, luikertaa korkeiden jylhien vuorien välillä, joiden rinteet äkkijyrkkinä riippuvat juoksevan veden ylitse ja uhkaavina ja paljaina ylenevät huimaaviin korkeuksiin, kantaen kaukaisella laellaan, ikäänkuin taivaan sylissä, mitättömänä silmään näkyvän kaupungin tornit ja muurit, luikertaa laaksojen halki, jotka levittäyvät riemuitsevana, heleiden palmulehtojen rajottamana ruusustona, jonka yllä taivaan kansi kylpee sinessä ja auringon kullassa. Siellä ovat metsät, metsät, jotka ylenevät ihmisen yllä kuin temppelinä, jonka rajattomassa rauhassa ihminen seisoo riippuvin käsin ja hiljenneenä, puut seisovat siellä iäisenä liikkumattomuutena, puiden välitse häämöttää silmään kostea hämärä vuoren seinä, jonka ratkelmista vesi hiljalleen tiukkuu ja hopeaisina suonina valuu vuoren vihervän sammaleen peittämää rintaa, yllä huojuilevat puiden korkeat latvat, juurilla, metsän epämääräisessä hämärässä näkee siellä täällä runkojen välillä jonkun korkean kalpean kukkasen varrellansa hiljaa häilymässä, ympärillä on rauha, ääretön hiljainen rauha, niin että yksinäinen linnun ääni jää kauaksi kajailemaan ilmaan ennenkuin häipyy seisovain runkojen välitse kaukaisuuteen metsien hämärään syliin. Mutta ovat siellä nekin metsät, joissa puut hämärtävät purppuraholvikkana yllä, joissa ruohostot metsän raskaassa ja tunkeassa hämärässä läikkyävät kukkasten punaisena ja keltaisena vaippana, ja joissa ihminen itsekin lehtikatoksen läikähtelevän läpinäkymättömän vehreyden, kukkasten humalluttavan värikirkunan ja tuoksuina huuruavan ilman keskellä huumautuu kuin pisaraksi sitä raskaanhivelevää tuoksujen ja värien ja vehreysaaltoamisen vellontaa ja hämärtää kuin itsekin sieluineen umpinaisena punaansa kumpuavana kukkasen umpuna metsän raskaassa varjossa. Laaksoja on Bithyniassa, jotka ovat kuin kukkasten hukuttamat, punan laineena häilyävät ne laaksot, ilmakin läikkäilee tuoksujen raskauttamana niiden yllä, ja ympärillä ylenevät metsät runsaana vehreyden merenä, jossa näkee vaan pehmyttä ja tulvehtivaa lehvistöjen upeilua ja kukkataakkojen vaippaavaa nuokkunaa, itse taivaskin tämän kukkasparatiisin yllä samenee silmissä kuin purppuranusvaisena höyrynä uiskentelevaksi katokseksi, joka yhtä päätä ikäänkuin valuu ja valuu sulana punan ja kullan tulvana maailman avauvan kukkassylin yllä. Mutta on siellä niitäkin laaksoja, joissa ihanilla riemuisilla niityillä kukkaset seisovat suur- ja kirkassilmäisinä, joissa ympärillä ylenevät keveät korkeat puut, joiden häilyvillä oksilla linnut hopeaisesti visertelevät; kuin keveänä valkeana kirkkona nousee taivas niiden laaksojen ylitse, linnut uiskentelevat vapaassa ilmassa ja kukkaset näkyvät heleinä silmään, niinkuin heljää soittoa ovat ne laaksot ja ilma välkkyy kirkkaana niiden raikkaan kukkavälkkeen yllä.

Niin on Bithynia, ruusujen ja tummaraskaiden metsien maa, satakielien ja kaipaavain myrttien maa.

Mutta Bithyniassa, ruusujen ja lehvistöjen vehreässä Bithyniassa on kaupunkikin meren heleällä rannalla, kirkas valkea kaupunki, edessään meren laaja rannaton peili. Valkea on se kaupunki, selkeänä ja tarkkamuotoisena nousee se temppeleineen ja ylenevine pylvästöineen heijailevan veden peilin edessä kuin vetten helmasta silmään, kirkkaana ja valkeana seijastaa se silmään sinisen kevyen ilman rajottamana. Niin se kaupunki on ilman ja meren rajottamana kuin ylenevien temppelien ja keveiden ylhäisten pilaristojen sävellyttävä korallinen näky, mutta sen meren edessä heijailevan kaupungin takana häämyilevät vehreiden runsaiden metsien vellovat haahmot, jotka kuin suunnattomina pehmeinä aaltoina tulvivat joka taholta sen kirkaspiirtoisen marmorikaupungin ylle ja ikäänkuin vellovat hukuttamaan koko sen kaupungin ylitseuhkuvaan runsaus-syliinsä. Claudiopolis, heleä ja valkea marmorikaupunki on Bithynian laaksojen sylissä, kirkas on se temppelien ja pilaristojen kaupunki ja ihmiset vaeltavat sen kaduilla puettuina valkeihin keveihin togiin, mutta Claudiopoliin ympärillä läikkyvät Bithynian metsät, ja metsistä huuruu tuoksujen raskauttama ilma sen selkeäpiirtoisen kaupungin ylitse. Niin siellä ihminen, kun katselee pylvästöjen ylenevää rauhaa ja temppelien tyyntä ja syvää lepoa pilaristoillaan, itsekin ikäänkuin herää tyyneyden ja tyyntymyksen haluksi ja sointuisi joka liikunnossaan ja ajatuksessaan tyyneeksi ja tasaiseksi, koko olo asettuneena ikäänkuin marmoriin veistetyn kuvapatsaan tyyneen kylmäksi oloksi, otsa ja rinta päilyvänä lepona, mutta samassa hengittää taas sitä tuoksujen tulvahuttamaa ilmaa ja näkee taivaan, jolle metsien ja niittyjen vehreys-läike antaa ikäänkuin samean, huuruissa kylpevän värivaipan, ja sielu valahtaa siitä rauhottumisen ja sointumisen rajasta muodottomaan ylitsekumpuavaan läikehtimiseen, johon ihminen koko oloineen herkähtää.

Bithyniassa, ruusujen ja hämärtävien metsien maassa on Claudiopolis, kirkas marmorikaupunki, joka ylenee selkeiden pilarien ja temppelien sointuna merenpeilinsä edessä, mutta jonka ympärillä metsien ja lehdikköjen salaperäinen vehreysmeri runsaana ja hukuttavana lainehtii.

Asta Leppä: Simpukka ja yhdeksän muuta soittoa

Apina, joka särkee sydämensä rakastuessaan tiedemieheen, kansallissosialistien prostituoituna toiminut kaunotar, yhteiskunnan syrjälle sysätty vammainen 1500-luvun Englannissa, filmitähden surkimustytär, isänsä pahoinpitelemä poika, joka saa appelsiinilimonadin kuuluisalta näyttelijättäreltä... 

Simpukka ja yhdeksän muuta soittoa on novellikokoelma, jonka päähenkilöt eivät koskaan onnistuneet. He ovat niitä, joita kukaan ei huomannut ja joiden hautojen päälle on jo haudattu uusia vainajia. Simpukka ja yhdeksän muuta soittoa on häviäjien historiankirjoitusta.

Asta Leppä (s. 1965) on raisiolainen toimittaja, tietokirjailija ja kolumnisti, jonka esseekokoelma Sävyttömät sanat – kun vastakkainasettelut saivat vallan (2019) oli Kanava-tietokirjapalkintoehdokas. Simpukka ja yhdeksän muuta soittoa on hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa.

Pehmeäkantinen, 216 s. ISBN 978-952-7211-56-4. Kansi: Nina Huurrevaara Ernst Haeckelin piirustuksen pohjalta. BoD:n verkkokaupassa 22,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 20,40 € (ei postikuluja), Adlibriksen verkkokaupassa 21,30 € (ei postikuluja). 

Tekstinäyte novellista "Iltapäivällä sateen mahdollisuus": 

Kesken saumanteon säpsähdän. Kuulinko jotakin?

Katson ikkunaan ja ympärilleni, sitten käännyn heti takaisin ompelukseni ääreen. Tehtaanjohtaja Sauvage tekee promenadiaan keskuskäytävää pitkin. Ompelukoneemme pörisevät kiivaammin kuin koskaan, ilma on tomusta harmaata – huolittelemme halpaa viskoosia. 

Mainoslauseemme kuuluu:

”Zu-zu – eleganssia edukkaasti”

Harva se päivä pysähtyy monsieur juuri minun koneeni taakse ja laskee paksut, mustasankaiset silmälasinsa otsalta nenälleen. Vetiset silmät laajentuvat renkaiksi, kun hän tarkkailee, ompelenko oikein – hermostun niin, että tikkaan sormeeni. Väläytän anteeksipyytävän hymyn, tempaan nahan neulasta. Kivusta viis, pääasia, etten päästä kangasta tuhriutumaan.

Tässä maassa on saatu kyllikseen verisistä vaatteista.

Monsieur Sauvage vihaa minua niin kuin jokainen täällä. Nytkin hän kumartuu ja pullauttaa pulleiden meduusahuuliensa välistä korvakäytäväni kiemuroihin:

– Toivottavasti pikkurouva vielä muistaa, että pikkurouva pääsi tänne vain miehensä tähden.

Hyiset väreet kiskovat nailoneitani niskanikamiin asti. Aivan kuin pohkeita halkoisivat taas saumat, sellaisia sukkiahan minä vielä muutama vuosi sitten käytin. Tosiaan, jo vuosia, vaikka tuntuu kuin kyse olisi eilisestä. On kuin eilinen vetkuttelisi yhä porstuassa kuin vaivaksi oleva vieras ja jos kääntyisin, kaikki jatkuisi kuten ennenkin. Saumat juoksisivat sukissa, eivät tuntikausia tässä sormen alla.

Muut naiset vilkuilevat sivusilmällä suuntaani ja tukahduttavat hymyään. Minun nöyryyttämiseni kuuluu päivänkulkuun siinä missä kahvitauko ja pätkissä poltettu Gitaneskin. Eiväthän he itse käy minuun käsiksi, vaan ovat suoneet tehtävän monsieur Sauvagelle, joka sen ilomielin myös täyttää. Onhan meidän kaikkien menneisyydessä yhtä ja toista valonarkaa, eikä kukaan halua suoda minulle koston suloisuutta, jos omat synnit sattuisivat eräänä päivänä paljastumaan.

Eino Ruutsalo: Toropainen tyrmätään

Jooseppi Toropainen on nuori mies, joka kaipaa rakkautta. Ikäväkseen hän joutuu etsimään sitä ulkomailta. Laivalla kohti Amerikkaa hän kohtaa mitä eriskummallisimpia ihmisiä, ja perillä New Yorkissa hän joutuu taltuttamaan Al Caponen johtamat gangsteriporukat.

Toropainen tyrmätään on notkeasti ja elävästi kirjoitettu viihdekirjallisuuden parodia. Se on tekijänsä, tunnetun kuvataiteilijan ja elokuvantekijän Eino Ruutsalon ainoa romaani. Kirja ilmestyi alun perin vuonna 1945 eikä sitä ole koskaan julkaistu uudestaan.

Mukana kirjassa on myös Ruutsalon vuonna 1944 julkaisema novelli "Päävoitto", joka ilmestyi alun perin Nuori nauru -nimisessä antologiassa. Kirjan avaa tutkija Juri Nummelinin esipuhe, joka esittelee teoksen taustoja ja tyyliä.

Eino Ruutsalo (1921-2001) tunnetaan parhaiten kuvataiteilijana ja elokuvantekijänä, mutta hän teki myös konkreettista kuvarunoutta. Toropainen tyrmätään -romaanin lisäksi hän on kirjoittanut myös muistelmansa sota-ajoilta, Tiiksjärven ilmataistelijat. Ruutsalon visuaalisesta runoudesta on ilmestynyt laaja teos Kineettisiä runoja, kuvia ja maalauksia.

Pehmeäkantinen, 184 s. ISBN 9789527211526. Kansi: Eino Ruutsalo, korjailu ja muokkaus Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 19,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 18 € (ei postikuluja), Adlibriksen verkkokaupassa 18,60 € (ei postikuluja).

Tekstinäyte ensimmäisestä luvusta:

– Rakastatko sinäkin minua, kysyi Onerva ihmeellisellä äänellään, jonka hänen laulunopettajansa halpamaisesti oli arvioinut kevättodistuksessa kuusi miinukseksi. Sitten hän katsoi taidetauon ajan taivaanrannan ohutta olemusta ehkä vastausta odottaen ja käänsi sadesäitä kestävän kauneutensa minuun päin antaen silmiensä tehdä vastustamatonta työtä.
Vältin hänen katseensa onnistuneesti kuin Ruotsi sodan ja sanoin maanantaiaamuisen matalalla äänellä paremmin rikkoakseni tunnelman juoksun: – Vieläkö isäsi polvessa on vettä vai joko se taipuu?
– Taipuu. Taipuu enemmän kuin sinä. Sinä, joka olet jäykkä kuin virkatie. Miksi et voi sanoa minulle suopaan että haluaisit minun matkustavan Sinne, missä pippuri kukkii.
– Itsehän olen halunnut matkustaa Brasiliaan. En ole koskaan toivonut sinua sinne.
– Niin! Niin! Itse sinne kyllä menisit, mutta et ottaisi minua mukaan. Tiesinhän, että tahtoisit päästä minusta. Välimme ovat poikki. Poikki! Kuulitko! Et ainakaan kahteen päivään saa soittaa meille ja pyytää minua elokuviin. Sitäpaitsi olen nähnyt kaikki nykyiset filmit nehän on esitetty moniviikkoisesti useammilla eri nimiväännöksillä. En voinut kuvitella, että sinulla olisi noin kova sydän.
– Se sinun suppea mielikuvituksesi! Älä, Onerva pieni, rasita sydäntäsi liiallisella verenpaineella, jonka kiihtymyksesi aiheuttaa. Katsohan tänne – Elämäni Aurinko – niistän sievän nenäsi ja kerron, miten asiat ovat. Noin. Minä kun en kuullut, että puhuit rakkaudesta siitähän puhutaan niin hiljaa. Tiedäthän, että kranaattien maatarepivät räjähdykset, konekiväärien jenkkamainen papatus ja sinfonioiden taiteellisesti tunnustettu yksitoikkoisuus, joita päivästä toiseen ja toisesta kolmanteen olen joutunut kuuntelemaan ovat rasittaneet rumpukalvoni löysälle kuin koululaisorkesterin jazzrummut. Ymmärrätkö rakkaani, että me rintamamiehet...
– Herkkä rumpukalvoni ottaa vastaan heikoimmankin äänen. Sanoithan – rakkaani. – Miten minä olenkaan onnellinen. Rakkaani – sinä sanoit. Tämä minun on kerrottava huomenna Irmalle. Tunnethan Siiri Puikkosen kasvattisiskon Irma Kivelän?
Tarina sankariteoistani tyhjien keräämättömien hylsyjen ja palaneen ruudin rajamailla kuoli alkuunsa, kun kasvomme törmäsivät yhteen huulien kohdalta.
Tunsin olevani valinkauhassa oleva uudenvuoden lyijy, johon katukaupustelija on liikaneroutensa pakottamana sekoittanut puolet tinaa. Samoin kuin tinalyijy kiemurtelee valinkauhassa sulaen vähin erin liuokseksi kiemurtelin minäkin tunteitteni puristuksessa. Onerva oli puhalluslamppu, joka Fahrenheitin asteikot ylittäneellä kuumuudella sulatti sydäntäni. Puuttui vain, että minut olisi paiskattu lyijyn tavoin veteen hakemaan uutta olemustani.

Juri Nummelin: Lisää kovaa kyytiä ja kaunokaisia

Mitä noir on, misantropia dekkareissa, Raamattuun perustuvan kirjallisuuden vaihtoehdot, australialainen kioskikirjallisuus, James Ellroyn pieleen mennyt haastattelu, Edgar Allan Poen monet puolet, kauhupokkarien kultakausi, Carl Barksin noir-sarjakuvat - tässä vain muutamia aiheita, joita Juri Nummelinin uusi teos Lisää kovaa kyytiä ja kaunokaisia käsittelee.

Kirja on jatkoa teokselle Kovaa kyytiä ja kaunokaisia, joka ilmestyi vuonna 2016. Uusi teos jatkaa aiemman kirjan linjaa ja sisältää lähes sata kirjoitusta lajityyppikirjallisuudesta. Teos sisältää laajat osiot dekkari- ja kauhuaiheisia kirjoituksia, ja varsinkin jälkimmäinen osio muodostaa kauhukirjallisuuden lyhyen historian. Mukana on myös sarjakuva-aiheisia esseitä ja artikkeleita sekä erilaisia listoja.

Pehmeäkantinen, 324 s. ISBN 9789527211540. Kansi Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 22,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 20,40 € (ei postikuluja), Adlibriksen verkkokaupassa 25,10 € (ei postikuluja).

Sisällysluettelo

Osa 1: Lajityyppikirjallisuudesta yleisesti 

Miestenkirjallisuuden vuosikymmeniä (esitelmä kirjastonhoitajille 2018)

Historiallisen romaanin lyhyt historia (teoksessa Historiallisen romaanin taitajia 1-2)

Kolme tai neljä tapaa lähestyä Raamattuun perustuvaa kirjallisuutta (teoksessa Belsazarin pidot)

Seikkailurunoista sananen (teoksessa Titaanien laulu)

Aussipulpin läpikatsaus (Pulp-lehdessä)

Osa 2: Rikoksen mailla 

Mitä noir on ja mitä se ei ole (Helsingin Sanomissa)

Misantropia ja dekkarit (teoksessa Misantropian historia)

Brian Garfield  (teoksessa Amerikkalaisia jännityskirjailijoita)

Satojen novellien Robert Silverberg (teoksessa Tapaamme tuonelassa)

Charles Beckman (teoksessa Tanssiva kuolema; Luokkakokous)

Verne Chute (julkaisematon)

Robert Coates (Pulp-lehdessä)

James Reasoner (teoksessa Paholaiset siivet)

Jason Starr (julkaisematon, kirjoitettu KirjaIN-lehteen)

Sidney Sheldon (teoksessa Amerikkalaisia jännityskirjailijoita)

Alistair MacLean (teoksessa Eurooppalaisia jännityskirjailijoita)

John Gardner (teoksessa Eurooppalaisia jännityskirjailijoita)

Mustan dekkarin klassikko (Turun Sanomissa) 

Michael Collins: Pelon vangit  (Ruumiin kulttuurissa)

Martin Cruz Smithin Nick Carter (Pulp-lehdessä)

Päätön murha Kalifornian auringon alla (Turun Sanomissa)

Palkkatappaja maailmaa paossa (Turun Sanomissa)

James Ellroy Suomessa (Turun Sanomissa)

100 Crime Writers: W. T. Ballard, Gil Brewer, Day Keene, Margaret Millar (teoksessa 100 Crime Writers)

Osa 3: Kauhua, fantasiaa ja scifiä 

Suunnaton kypärä  putoaa taivaalta (Turun Sanomissa)

William Beckford (teoksessa Ulkomaisia kauhukirjailijoita)

Adelbert von Chamisso (teoksessa Ulkomaisia kauhukirjailijoita) 

Vampyyri on coolin esikuva (Helsingin Sanomissa)

Edelläkävijän ongelmat (Ruumiin kulttuurissa)

Puhdasta valkoisuutta Etelänavalla (Kulttuurivihkoissa)

Edgar Allan Poe ja sarjamurhaajan tapaus (Turun Sanomissa)

William Morrisin ekologinen sosialismi (Turun Sanomissa)

Lafcadio Hearn (teoksessa Ulkomaisia kauhukirjailijoita) 

Keltaisen kuninkaan mytologia (Parnassossa)

Edgar Rice Burroughs (teoksessa Ulkomaisia tieteiskirjailijoita) 

Erilaisia fantasiaklassikoita (Turun Sanomissa)

Kirjallisuuden modernisti Lovecraft (Rosebud-kirjakaupan lehdessä)

Robert E. Howardin kauhutarinoita (Pulp-lehdessä)

Clark Ashton Smith (teoksessa Ulkomaisia kauhukirjailijoita) 

August Derleth (teoksessa Ulkomaisia kauhukirjailijoita) 

Jack Vance (teoksessa Ulkomaisia tieteiskirjailijoita) 

Dystopiaklassikon uusi tuleminen (Turun Sanomissa)

Theodore Sturgeon (teoksessa Ulkomaisia tieteiskirjailijoita) 

Fredric Brown (teoksessa Ulkomaisia tieteiskirjailijoita) 

Robert Sheckley (teoksessa Ulkomaisia kauhukirjailijoita) 

Jorge Luis Borgesin poikkeuksellinen hakuteos (Kulttuurivihkoissa)

Peter S. Beagle (teoksessa Ulkomaisia fantasiakirjailijoita) 

Adolf Hitlerin menestysteos (Turun Sanomissa)

Ecce homo (Kiiltomadossa)

Zeppeliineillä vallankumousta vastaan (Helsingin Sanomissa)

Thomas Tryon (teoksessa Ulkomaisia kauhukirjailijoita) 

Guy N. Smith (teoksessa Ulkomaisia kauhukirjailijoita) 

Nancy A. Collins (teoksessa Ulkomaisia kauhukirjailijoita) 

Peter Ackroyd (teoksessa Ulkomaisia kauhukirjailijoita) 

Scifin todellinen kultakausi (Pulp-lehdessä)

Kioskipokkareita helvetistä (Ruumiin kulttuurissa)

Rentoudu äläkä mieti (Kiiltomadossa)

Osa 4: Sarjakuvia ympäri maailmaa 

Film noir, sarjakuva ja Carl Barks (Ankkalinnan pamauksessa)

Vaimoni inhoaa Aku Ankkaa, mutta pitää Carl Barksista (Necrocomicon-lehdessä)

Hammettista Neil Gaimaniin (Ruumiin kulttuurissa)

Suuria kuvaklassikoita (Pulp-lehdessä)

Suurten kuvaklassikoiden käsikirjoittaja Otto Binder (Pulp-lehdessä)

Floyd Gottfredsonin levottomat länkkärit (Ruudinsavussa)

Alex Raymond (teoksessa Ulkomaisia sarjakuvantekijöitä)

Stan Drake (teoksessa Ulkomaisia sarjakuvantekijöitä)

Käyttösarjakuvaa Robin Hoodista Ukkostuuleen (Pulp-lehdessä)

Valon prikaati (Sarjainfossa)

Suuri Amerikkalainen Romaani? (Sarjainfossa)

Tiukkaa ja nihilististä (Sarjainfossa)

René Goscinny (teoksessa Ulkomaisia sarjakuvantekijöitä)

Muñoz-Sampayo (teoksessa Ulkomaisia sarjakuvantekijöitä)

Ei mitään väsynyttä ankkailua (Sarjainfossa)

Osa 5: Valitut törkykirjoitukset (kaikki julkaistu Kaltiossa)

Pulp on hyvää puuta 

Meidän tulisi rakastaa epämiellyttäviä henkilöitä 

Ellroy ja historianfilosofia 

Blood Meridian Unchained 

Intiaanien eksotiikka 

Kioskilehtien uskontotörkyä 

Satanistit kirjallisuudessa ja elokuvassa 

Brittiläisen kioskidekkarin ainoa aito legenda 

Pulpografia Suecica 

Pulp-historian kaanoneista 

Suomalainen kulttisarjan dekkari 

Raamattu kirjallisuudessamme 

Kun zombit ottavat  vallan Teiskossa 

Osa 6: Sekalaista 

Peggy Gaddis (julkaistu Pulpissa, kirjoitusta täydennetty)

Leonard Clinen erikoiset kirjat (esipuhe teokseen Jumalan pää, julkaistu lyhennettynä)

Sinisen laguunin kirjoittaja (Seikkailukertomuksissa)

Stanley Weyman (Seikkailukertomuksissa) 

Kääntökirjojen lyhyt historia Suomessa (Bibliophiloksessa)

Osa 7: Listoja (eri teoksissa ja muissa yhteyksissä)