Hae tästä blogista

perjantai 15. helmikuuta 2019

A. Emil Virtasalo: Punapartainen pikikärsä

Valkjärvellä syntynyt ja Koivistolla lapsuutensa viettänyt Arvo Emil Virtasalo (1901-1928) eli suuren osan elämästään maailmalla. Meriä kierrettyään hän alkoi kirjoittaa.

Virtasalo ehti julkaista vain kolme kirjaa, jotka kaikki käsittelivät Afrikkaa. Vuonna 1926 ilmestyi Eriskummallisia juttuja Afrikasta ja Kadonnut keidas. Seuraavana vuonna ilmestyi lapsille suunnattu Afrikkalaisia satuja.

Tähän teokseen on koottu Virtasalon lehdissä julkaistuja meriaiheisia tarinoita, jotka kertovat Rudyard Kiplingin ja Jack Londonin vaikutuksesta. Kirjan on toimittanut ja esipuheen siihen on kirjoittanut Reijo Valta.

Pehmeäkantinen, 96 sivua. ISBN 978-952-7211-34-2. Kannen suunnittelu J. T. Lindroos vanhan värityskirjan kuvan pohjalta. Hinta BoD:n verkkokaupassa 10,90 e (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 14,40 e (ei postikuluja).

Tekstinäyte teoksen niminovellista:

Oli taas tullut varhaiskevät ja koivistolaisten laivurien kiireisin aika.
Varhaisesta aamuhetkestä aina iltaan asti paukkuivat vasarat, suhisivat sahat ja tervasutit heiluivat reippaitten merimieslaulujen kantautuessa satamasta ylös kylän tielle.
Kalastajat, joitten työt olivat keskeytyneet jäitten liikkumisen takia, tulivat satamaan katselemaan laivojen varustelua.
Keskusteltiin pienin ryhmin. Arvosteltiin eri omistajain laivoja ja kerrottiin niistä mitä moninaisimpia juttuja. Tarkkaava katselija olisi kumminkin pian havainnut, että kaikkien kokoontuneitten päähuomio keskittyi erääseen vanhaan kaljaasiin, jota tervasi kaksi tukevaa ja ilmeisesti kokenutta merimiestä, kolmannen tarkastellessa köysistöä hitaan rauhallisena.
 – Näettehän sen itse, supatti muuan suurinenäinen kalastaja. – Ei se punapartainen pikikärsä aio vieläkään uskoa, että laiva on laho. Mistähän taas miehistön saanee. Viipurista kai tai ainakin Kotkasta. Niille sitä sopiikin taas ärjyä ja pataluhdiksi haukkua. Kerrotaanhan, että hän olisi tuupannut jonkun pimeänä syysmyrskyisenä yönä Itämereenkin.
– Hiljaa, ole veli varuillasi. Tuossa tulee höperö Leena, joka tekee Kaarnalassa piian virkaa. Kielii pian itselleen Kaarnalalle, ja silloin on luotto kaupassa loppu. Miehet jatkoivat matalaäänistä keskusteluaan, mulkoillen uteliaisuutta tulvillaan punapartaista Kaarnalaa.
Mutta Kaarnala ei ollut näkevinäänkään mokomia. Mitä se häneen kuului. Katselkoot nyt, että silmät menevät tapilleen kuin ruppakonikkojen.
Mokomatkin hailin hirttäjät. Tekevät työtä, jotta selkäranka ratisee ja lopuksi eivät saa mitään säästöön. Vaikka minulla ei kauppapuotia olisikaan, niin saisinpa totta vie tällä vanhalla, uskollisella “Esterillä” narrattua satamista rahtipalkkiota aina sen verran, että pankkiinkin joutaisi. Kaarnala seurasi vilkasliikkeisen poosunsa työtä. Siinä on kelpo merimies. Vanhuus ei näytä ulottuvan ollenkaan jäseniin. Hän ja tuo kumaraiseksi käynyt timperi olivat palvelleet kaljaasi “Esterissä” aina siitä hetkestä, kun se laskettiin teloiltaan ensi kerran veteen. Niin olikin laiva heille tullut rakkaaksi. Tuntui siltä, kuin se olisi saanut elämän hengen, päästessään aaltojen varaan keinumaan.

maanantai 4. helmikuuta 2019

Jaakko Juteini: Kummituksia

Jaakko Juteinin Kummituksia eli luonnollisia aavis-juttuja valistuksen lisäksi (1819) on ensimmäinen suomalainen kauhukirja, kokoelma pieniä kertomuksia aaveista ja muista haamunäyistä. Juteini paljastaa samalla, mitä kummituksista kertovien tarinoiden takana todella on. Kirja julkaistaan ensimmäistä kertaa uudestaan vuoden 1858 toisen laitoksen jälkeen. Kirjaa ja sen sisältöä avaa esipuheessa vanhan käyttökirjallisuuden tutkija Juri Nummelin.

“Kirjasessa [on] joukko hupaisia saksankielestä käännettyjä kertomuksia nähdyistä aaveista. Samalla selitetään luonnollisella tavalla, miten ‘aawis-juttu’ on syntynyt. Saatamme kyllä arvata, että nämä kertomukset aikanaan olivat omiaan poistamaan syvällekin juurtunutta taikauskoa ja epäluuloja, ja ovat ne vielä meidän päivinämmekin sopivia siihen.” (Kuuno A. Talvioja Juteini-elämäkerrassaan)

Pehmeäkantinen, 44 sivua. ISBN 978-952-7211-31-1. Kansi Haron Walliander alkuperäisen pohjalta.

BoD:n verkkokaupassa 6,90 e (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 11,60 e (ei postikuluja), ei toistaiseksi Adlibriksen verkkokaupassa.

Tekstinäyte: 

Pariisin Raati-huoneessa piti vanhaan aikaan tuomittaman mies rangaistuksen alaiseksi, joka sanottiin olevan liitossa perkeleen kanssa. Koska nyt Tuomarit kokounduivat, ja juttu eteen otettiin, tapahtui suuri jyry uunin piipussa. Onnettomuudeksi sopi myös pelli auki vedettynä. Moni luuli kohta, että perkeleen piti sen kautta tuleman avuksi ystävällensä. Tuomarit kiipesivät takana silmin ovea kohden, ja näkivät ulos juostessansa – o! iänkaikkisuus! kuinga tuhka ja kartu ryöppyi uunista, josta paha hengi rupesi ulos kyngyämään. Mutta yksi Tuomari raukka, jonga pitkä kappa kävi kiini naulan kandaan penkin syrjässä, kompastui pitkää pituuttansa lattialle ja kaatuessansa loukkasi armottomasti nenänsä, josta veri vuotamaan rupesi. Tässä lepäsi hän nyt puoli pyörtyneenä, ja luuli itsensä jo perkeleen muonaksi. Koska hän päänsä ylös nosti, näki hän mustan perkeleen kynnet ristissä vielä seisovan uunin edessä, ja hiiluvilla silmillä puoleensa katselevan. Tuomari oli nyt pitkänänsä lattialla, eikä rohjennut jäsendänsä järkähyttää, niin kauan kuin myös se tuskasta vapiseva perkele saineella äänellä kysyy häneldä: Ah! hyvä herra! sanokais, missä minä olen? Nyt vasta sai Tuomari enemmän rohkeutta sydämeensä, nousi ylös, pyyhkisi verisen nenänsä, ja astui lähemmäksi tätä hyvää perkelettä. Katsoissansa tarkemmin pirun silmiin, tunsi hän kohta miehen, joka oli hiljain oppiin otettu korsteini-veijari, joka suuressa Raati-huoneen rakennuksessa muita sivu-korsteinia peratessansa putosi tapaturmaisesti pitkin väljää Raati-huoneen uunin piippua aina pesään eli uuniin asti.

tiistai 11. joulukuuta 2018

Teemu Paarlahti: Radan varrella Waterloo

Radan varrella on aina lopulta Waterloo.

Ja sillä radalla kulkevat Nieminen, Raine, Hävikki ja moni muu oman elämänsä luuseri.

He ovat kulkijoita, joita on pakko rakastaa rupineen kaikkineen. Ja ennen viimeistä pistettä kirjailija kohtaa Gotfrey Coxin, pikkupoikana luomansa ja yli neljäkymmentä vuotta unohduksissa pölyttyneen sankarinsa. Siinä ei ehkä havise historia, mutta jokin kuitenkin. Kirja sisältää kolmetoista mietteliästä rikosnovellia ja runosikermän sekä kirjoittajan esi- ja jälkisanat.

Teemu Paarlahti on kirjallinen puuhailija Mänttä-Vilppulan taidekaupungista. Hän on kirjoittanut yli 35 vuotta kaikenlaista rahasta ja rakkaudesta ja menestynyt matkan varrella monissa kirjoituskilpailuissa. Paarlahdelta on aikaisemmin ilmestynyt useita teoksia, kuten näytelmä Meidän Luther (2018) ja runoteos Oikeastaan aika hyvä (2018).

Pehmeäkantinen, 181 s. ISBN 978-952-7211-30-4. Kannen kuva: Teemu Paarlahti, kannen layout: J.T. Lindroos. BoD:n verkkokaupassa 17,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 17,50 € (ei postikuluja), Suomalaisen verkkokaupassa 19,95 € (plus postikulut).

Tekstinäyte novellista "Kolme sanaa":

– Pappi.
Susanna kääntyi katsomaan vuoteessa makaavaa miestä.
– Anteeksi?
– Pappi. Hommaa tänne pappi.
Susannasta potilas näytti tyypiltä, joka ennemminkin kutsuisi viime hetkilleen huoran kuin hengenmiehen, mutta ilmeisesti tämä oli tosissaan.

Mies oli tuotu sairaalaan pahoin loukkaantuneena. Tarkemmin sanottuna häntä oli lyöty leipäveitsellä vatsan alueelle. Jos tepponen olisikin tehty tavallisella puukolla, mahdollisuuksia olisi ollut, mutta nyt keittiökalu oli rouhaissut useita sisäelimiä ja tilanne näytti kovin vähätoivoiselta.
– Eikä ketä tahansa, vaan se taksikuskin poika Ahlmanin kulmilta.
Susanna oli valmistunut vasta keväällä ja kaikki tässä sairaalassa oli vielä uutta. Kävellessään kohti kansliaa hän mietti kuumeisesti, miten tällaisissa tilanteissa oli neuvottu toimimaan. Vuokolta ei voinut mennä kysymään, se tokaisisi kuitenkin jotakin nuorista hoitajista, joiden perään sai koko ajan olla katsomassa…
Kanslian seinä oli paperin kuormittama. Ylhäällä vasemmalla Susannan silmä kuitenkin näki violetilla kirjoitetun sanan ”sairaalapastori” ja sen alla joukon numeroita.

***

Sairaalapastori Ensio Nieminen vietti kesälesken illansuuta sohvalla. Vaimo viihtyi suvena mökillä, mutta Niemistä ei lepikossa kortteeraaminen kiinnostanut. Kuka täysipäinen kaipasi saunaa ilman suihkua ja hiusten pesemistä löylyhuoneen ikkunalaudalla kuumenneella shampoolla? Töihinkin oli täältä kaupungin eteläisestä lähiöstä lyhyempi matka ja makkarat saattoi grillata myös uunissa.
Puhelin rämähti pöydällä. Näytössä näkyi sairaalan numero.
Nuori ääni aallon toisessa päässä vaikutti olevan peräisin vaaleaveriköstä, jonka kuppikoko oli kohtalainen.
– Anteeksi, mutta mahtoiko isänne ajaa taksia?

Nieminen oli sairaalatyön vuosinaan tottunut kaikenlaiseen, varsinkin psykiatrisella puolella. Mutta mitä nyt taas, aiemmin tuntematon sisarpuoli kukaties?
– Hieman yllättävä kysymys, mutta vastaus on myöntävä, hän tokaisi.
– Siinä tapauksessa olette etsimäni mies, nainen huokaisi autuaana.
Rutiinit olivat Niemiselle tuttuja. Lyhythihainen virkapaita riitti hyvin näin kesällä, kevyt sipaisu peilin edessä pitkin tukkaa. Sänkikään ei tunkenut vielä liiaksi leuan läpi.
Niemisen silmät osuivat lattiaan kirjahyllyn edessä. Vaimon etelänmatkalta ostama enkeli makasi haljenneena permannolla. Nieminen ei muistanut moneen päivään käyneensä lähelläkään hyllyä. Kurtistettuaan kevyesti otsaansa hän tarttui puhelimeen.
Puukotettu mies sairaalassa kyselee taksikuskin poikaa Ahlmanin kulmilta. Sen täytyy olla Ahonen, Nieminen mietti hetkeä myöhemmin odotellessaan mittariautoa kotitalonsa alaovella.


keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Juri Nummelin (toim.): Sininen tiikeri. Kryptozoologisia tarinoita

Loch Nessin hirviö, Isojalka, jeti, yksisarvinen, chupacabra... Tarunhohtoisia eläimiä, joista on olemassa lukuisia havaintoja. Näitä havaintoja tutkii kryptozoologia, sinnikkäiden yksilöiden harjoittama näennäiseläintiede, joka hylkii valtatieteen näkemyksiä paranoidisella jääräpäisyydellä. Mutta entä jos lumimies sittenkin on olemassa...? 

Sininen tiikeri on ensimmäinen suomalainen kirja, joka koostuu kryptozoologisista novelleista. Teoksen tarinoissa esiintyy myyttisiä tai kansantarujen eläimiä ja muita olentoja. Kirjoittajina on useita spekulatiivisen fiktion ja kauhun nykymestareita, kuten Magdalena Hai, Jussi Katajala ja Artemis Kelosaari. Kirjassa on myös Juri Nummelinin kryptozoologiaa lyhyesti taustoittava esipuhe. Lähde matkalle lindinmadon, savolaisten dinosaurusten ja merenneitojen maailmaan!

Pehmeäkantinen, 252 s. ISBN 978-952-7211-29-8. Kansikuva: Rimma Erkko, kannen layout: J. T. Lindroos. BoD:n verkkokaupassa 19,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 18,90 € (ei postikuluja), Suomalaisen verkkokaupassa 22,95 € (ei postikuluja).

Sisällysluettelo: 

Juri Nummelin: Lukijalle
Jani Kangas: Lindinmadon jäljillä (julkaistu alun perin nimellä “Kryptozoologi” teoksessa Kirotun kirjan vartija, Jalava 2016)
Magdalena Hai: Matkantekijä
Jussi Katajala: Sininen tiikeri
Rimma Erkko: Hän joka on uskollinen
Anu Korpinen: Helvetin raivo
Emmanuel Arse: Neiti Korpi ja Savon dinosaurukset
Eero Korpinen: Kolmesta dollarista
Artemis Kelosaari: Fidžin keikka

maanantai 8. lokakuuta 2018

Juri Nummelin (toim.): Belsazarin pidot ja muita Raamattuun perustuvia novelleja

Raamattu-tarinat ovat muodostaneet oman pienen alalajityyppinsä suomalaisessa kirjallisuudessa jo pitkään, aina Kaarlo Bergbomin ajoista alkaen. Belsazarin pitoihin käyttökirjallisuuden tutkija Juri Nummelin on koonnut yksitoista novellia, joiden taustalla on jokin Raamatun tarina. Teoksen kirjoittajia ovat muun muassa Hilja Haahti, Volter Kilpi, Eino Leino ja Elvira Willman.

Kirjaan kuuluu myös Juri Nummelinin Raamattu-kirjallisuuden tyylipiirteitä ja ominaisuuksia tutkaileva essee sekä suomalaisen Raamattu-kirjallisuuden alustava bibliografia. Myöhemmin sarjassa ilmestyy muita kirjoja suomalaisen Raamattu-kirjallisuuden pohjalta.

Pehmeäkantinen, 128 s. ISBN 978-952-7211-20-5. Kansi: J. T. Lindroos Gustave Dorén pohjalta. Bookyn verkkokaupassa 16,80 € (ei postikuluja), BoD:n verkkokaupassa 16,90 € (plus postikulut), ei vielä Adlibriksen eikä Suomalaisen verkkokaupoissa. 

Sisällysluettelo: 

Juri Nummelin: Lukijalle
Juri Nummelin: Kolme tapaa suhtautua Raamattuun perustuvaan kirjallisuuteen
Elviira Willman: Murha-enkeli (Uuden ajan kynnyksellä: Suomen työväen alpumi, 1905)
Volter Kilpi: Simson ja Delila (ote romaanista Bathseba, Otava 1900)
Fredrika Runeberg: Simrit (teoksesta Kuvauksia ja unelmia, Edlund 1900, suom. Ilta [Elin Hagfors], alun perin Teckningar och drömmar, Sederholm 1861)
Irma Tähtiranta: Köyhän lesken tarina (ote romaanista Suunemin vaimo, Otava 1948)
Kaarlo Bergbom: Belsazarin pidot (Joukahainen V, 1864, julkaistu uudestaan Paavo Cajanderin toimittamana teoksessa Kaarlo Bergbomin kirjoitukset, SKS 1907) 
Eino Leino: Niniven lasten tarina (teoksesta Päiväperhoja, Eero Erkko 1903)
Veikko Virmajoki: Parhain joululahja (Joulupukki 1933)
Eino Leino: Tietäjät itäiseltä maalta (Uusi Suometar 25.12.1900)
Hilja Haahti: Kuningaslapsen tähti (teoksesta Seimeltä ristin luo, Otava 1926)
Atte Ennala: Eserin vehnäpelto (Joulupukki 1943)
Arvid Järnefelt: Leipäkannikka (teoksesta Hiljaisuudessa, Otava 1913) 
Adna Salama: Nahum ja tyttärensä (Joulu-Ilo 1906)
Suomalainen Raamattuun perustuva kaunokirjallisuus: alustava bibliografia


sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Juri Nummelin: Yksityisetsivä

Turkulainen yksityisetsivä Jorma Kulma puuhailee nousevan äärioikeiston parissa ja joutuu tekemään tiliä menneisyytensä kanssa. Aatetovereista ei ole apua enää siinä vaiheessa, kun elämänhallinta pettää. Vatsakaan ei toimi halutulla tavalla. Sydämen tykytyksiä aiheuttaa myös Lausteella asuva senegalilainen pakolainen Francois, jonka lihaksikkaasta vartalosta Jorma Kulma huomaa haaveilevansa.

Juri Nummelinin Yksityisetsivä on jotain aivan muuta kuin perinteiset rikosromaanit, härski, arvaamaton, asiaton, poliittinen.

Kirjasta sanottua: "Perinteisenä rikosromaanina Yksityisetsivää ei kannata opiskella. Kirjan kuvasto on tarkoituksellisen ronskia eikä taatusti istu minkään asian valtavirtaan. Itseni kaltainen kaikenlaisissa liemissä keitetty lukija puolestaan ottaa hyvän asennon, antaa tekstin viedä ja nauttii. (...)  Ennen kaikkea Nummelinin tekstistä huokuu, että kirjoittamaan oppii kirjoittamalla. Ammattilaisuus ja –maisuus syntyvät siitä. Jäljestä näkee, että kirjoitteleminen on vuosia sitten muuttunut kirjoittamiseksi. Teksti kulkee ja kuljettaa. Sen ääressä tulee vähän samanlainen olo kuin seuratessaan ammattitaitoista remonttimiestä tapetointitöissä: tekemistä on ilo katsella, vaikka ei yhtään tykkäisi seinille läiskittävän tavaran kuosista. Kun homma käy." (Teemu Paarlahti) "Nummelin (...) on hyvä kirjoittaja ja saanut tässäkin juonen ja dialogin kulkemaan." (Antti Turunen, Ruumiin Kulttuuri)

Juri Nummelin (s. 1972) on kovaksikeitetyn ja noir-kirjallisuuden asiantuntija, joka tuntee vaistonvaraista inhoa pitkiä ja yhteiskuntakriittisiksi väitettyjä skandidekkareita kohtaan. Hän lukee aina mieluummin vanhan Ilves-sarjan pokkarin kuin sarjamurhaajan tempauksista kertovan hittijännärin.

Pehmeäkantinen, 228 sivua. ISBN 978-952-7211-24-3. Kansi: J.T. Lindroos. BoD:n verkkokaupassa 19,90 € (plus toimituskulut), Booky.fin verkkokaupassa 18,90 € (ei toimituskuluja). Ei vielä Adlibriksen ja Suomalaisen verkkokaupoissa.

Tekstinäyte:

I

”Tuosta ovesta mennään sisään, tästä ulos.”
Kaveri mulkaisi minua. Nuori tyyppi, reilu kaksikymppinen, vaaleanruskea, niin kuin somalit useasti. "Lukeeko tässä muka, että pitää mennä tuosta ovesta?"
Rupesi nenäkkääksi vai? "Aina sisälle mennään vasemmalta ja ulos tullaan oikealta", sanoin.
"Ei se ole mikään liikennesääntö. Sitäpaitsi mähän olen menossa ulos oikealta."
"Vasemmalta."
"Siis mitä? Kummasta sitä nyt mennään? Tiedätkö itsekään?"
"Rupeatko vittuilemaan vai?"
"Hei, päästä nyt vaan ohitse, mulla on kiire bussiin."
"No mene sitten", sanoin ja väistin. Kaveri lehahti ohi hajuvedeltä löyhkäten. Olin kuulevinani että se mutisi itsekseen vitun urpo. Mietin hetken, että taklaisin sen maahan, mutta se ei ehkä näyttäisi hyvältä.
"Perkeleen mutiainen”, mutisin perään ja painuin Wiklundin lipan alta torille ja suoraan auringonpaahteeseen. Maalaismyyjät olivat jo laittamassa kojujaan pois. Maahan oli pudonnut joltain myyjältä pari tomaattia. Kumarruin ja poimin ne käteeni.
"Tule silloin kun tavaroista maksetaan." Se oli joku kurttuinen jyväjemmari.
"Heti huomenna", sanoin kääntymättä ja maiskuttelin tomaatteja kävellessäni autolleni.

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Kari Glödstaf: 1000 mykkäelokuvaa. Sirpaleita elokuvan kulta-ajalta

Mykän elokuvan aikakausi kesti noin neljäkymmentä vuotta, sen jälkeen niitä on tehty vain satunnaisesti. Kulta-aikana valmistuneista kymmenistä tuhansista nimikkeistä vain ani harva on säilynyt ja yleisesti arvioidaankin, että jopa 80 prosenttia kaikista tehdyistä mykkäelokuvista on tuhoutunut tai kateissa. Säilyneet ovat sirpaleina ympäri maailmaa: ei ole tavatonta, että saksalainen elokuva löytyy Suomesta, amerikkalainen Venäjältä, italialainen Australiasta tai ranskalainen Norjasta.

1000 mykkäelokuvaa tarjoilee laajan katsauksen aivan ensimmäisistä lyhytelokuvista 2000-luvun viimeisimpiin tuotantoihin. Keskiössä ovat pitkät näytelmäelokuvat, merkittävimpiä lyhytelokuvia unohtamatta. Lähde mukaan kolme eri vuosisataa kattavalle seikkailulle!

Kari Glödstaf (s. 1974) on lappeenrantalainen tietokirjailija ja mykkäelokuvaentusiasti, joka haalii kokoelmiinsa lähes kaikkea aiheeseen liittyvää. Hän ylläpitää Mykkäelokuvasivustoa, tekee tiivistä yhteistyötä Forssan Kansainvälisten Mykkäelokuvafestivaalien kanssa ja on hiljattain avustanut KAVI:a kotimaisten mykkäelokuvien rekonstruoimisessa. 1000 mykkäelokuvaa: sirpaleita elokuvan kulta-ajalta on hänen kolmas teoksensa.

Pehmeäkantinen, 444 s. ISBN 978-952-7211-23-6. Kansi: J.T. Lindroos. BoD:n verkkokaupassa 30 € (plus postikulut), Booky.fissa 26,70 € (ei postikuluja), Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupassa 34,95 € (plus postikulut), Adlibriksen  verkkokaupassa 27,70 € (ei postikuluja).

Tekstinäyte: 

AARNE-HERRAN RAHAT
Herr Arnes pengar. En vinterballad i 5 akter

Mauritz Stillerin pääteoksena pidetty Aarne-herran rahat on Selma Lagerlöfin novelliin perustuva balladi kolmesta skotlantilaisesta palkkasotilaasta. Kustaa Vaasan joukoissa taistelleet sotilaat vangitaan, mutta heidän onnistuu paeta ja pakomatkan aikana he syyllistyvät veritekoon, joka uhkaa viedä heidät hirsipuuhun. Pakomatka Ruotsista Skotlantiin keskeytyy, koska meri on jäässä, joten murhamiesten ei auta kuin odottaa kevättä ja toivoa, ettei heidän tekemänsä rikos selviä siihen mennessä.
Suurella rahalla ja vaivalla luotu elokuva lukeutuu mykän kauden suuriin mestariteoksiin. Julius Jaenzonin kuvaus on loisteliasta ja lähestulkoon jokainen kuva kuin maalaus: harvoin on talvimaisemia käytetty yhtä hyvin hyödyksi kuin tässä elokuvassa. Tuotantopuoli on toteutettu huolellisesti aina pienintä yksityiskohtaa myöten. Tarinan jännite pysyy vahvana loppuun asti ja elokuva huipentuu tavalla, jota ei hevin unohda. Lopun hautajaissaattue on todennäköisesti vaikuttanut sekä Fritz Langin Niebelungein lauluun (1924) että Sergein Eisensteinin Iivana Julmaan (1944). Gustaf Molander ohjasi aiheesta uusintaversion vuonna 1954.
1919 RUOTSI
Tuotanto: Svenska Biografteatern. Tuottaja: Charles Magnusson. Ohjaus: Mauritz Stiller. Käsikirjoitus: Gustaf Molander, Mauritz Stiller (Selma Lagerlöfin novellista). Kuvaus: J. Julius (Julius Jaenzon). Lavastus: Harry Dahlström, Alexander Bako. Puvustus: Axel Esbensen.
Näyttelijät: Mary Johnson (Elsalill), Richard Lund (Sir Archie), Erik Stocklassa (Sir Philip), Bror Berger (Sir Donald), Wanda Rothgardt (Berghild), Hjalmar Selander (Aarne-herra), Concordia Selander (Aarnen vaimo).
Ensi-ilta: 28.9.1919 / 3.12.1919

AATAMIN PUVUSSA JA VÄHÄN EEVANKIN

1930-luvulle tultaessa äänielokuvan lopullinen läpimurto myös Suomessa oli vain ajan kysymys. Ensimmäiset äänielokuvat saapuivat Helsinkiin syksyllä 1929, mutta omia tuotantoja jouduttiin odottamaan vielä reilun vuoden ajan. Ensimmäisenä tilanteeseen reagoi Suomi-Filmi, joka päätti kesken jälkituotantovaiheen muokata Agapetuksen romaaniin pohjautuvasta komediasta Aatamin puvussa ja vähän Eevankin ääniversion. Jos oikein tarkkoja ollaan, musiikin lisäksi elokuvassa kuullaan muutama laulu ja äänitehoste. Tämä kuitenkin riitti aikalaisyleisölle, sillä elokuva oli valmistusvuotensa suuria menestyksiä. Aihe on sittemmin filmattu vielä kolmesti (1940, 1959, 1971).
Maaseudulle sijoittuva seikkailuhupailu oli näyttelijänä paremmin muistetun Jaakko Korhosen esikoisohjaus. Osaavan työryhmän avustuksella Korhonen onkin onnistunut siirtämään vauhdikkaan tarinan valkokankaalle varsin mallikkaasti. Vuoropuhelu on erityisen onnistunutta, ja vaikka välitekstit kieltämättä laskevatkin tehoa, Korhosella on taito rytmittää puhejaksot muun toiminnan joukkoon ilman, että kokonaisuus kärsisi. Miespääosakaksikko on mainio, mutta muut näyttelijät jäävät harmillisen kasvottomiksi. Elokuva jäi Carl von Haartmanin Kajastuksessa (1930) debyyttinsä tehneen Elsa Segerbergin toiseksi ja samalla viimeiseksi elokuvarooliksi, sillä hän kuoli kolme vuotta myöhemmin tuberkuloosiin.
1931 SUOMI
Tuotanto: Suomi-Filmi Oy. Tuottaja: Erkki Karu. Ohjaus: Jaakko Korhonen. Käsikirjoitus: Jaakko Korhonen (Agapetuksen romaanista). Kuvaus: Eino Kari. Lavastus: Carl Fager. Maskeeraus: Hannes Kuokkanen.
Näyttelijät: Joel Rinne (Himanen), Elsa Segerberg (Alli, nimismiehen tytär), Yrjö Tuominen (luutnantti Paavo Kehkonen), Kaarlo Saarnio (asemapäällikkö Viirimäki), Uuno Montonen (Kalle Vikström, vankikarkuri), Heikki Välisalmi (nimismies).
Ensi-ilta: 2.2.1931

AAVIKON KULKURI
Tumbleweeds

William S. Hart esittää viimeisessä elokuvassaan ikääntynyttä karjatilan työnjohtajaa, joka kieltäytyy hyväksymästä hallituksen kaavailemia maanomistusuudistuksia. Hänen mielensä muuttuu, kun hän tapaa kauniin Mollyn, jonka kanssa haluaa asettua aloilleen. Elokuva on tyylikäs lopetus vanhalle lännenmiehelle, jota Peter von Bagh kuvaa ”sankariksi, kuin maan päälle astuneeksi Kristukseksi, jonka sanomisissakin oli usein raamatunlauseiden sävyä”. Aavikon kulkurista on lyhyt jakso Martin Scorsesen Georges Méliès -tribuutissa Hugo (2011).
1925 YHDYSVALLAT
Tuotanto: William S. Hart Productions. Tuottaja: William S. Hart. Ohjaus: King Baggott. Käsikirjoitus: C. Gardner Sullivan (Hal G. Evartsin tarinasta). Kuvaus: Joseph H. August.
Näyttelijät: William S. Hart (Don Carver), Barbara Bedford (Molly Lassiter), Lucien Littlefield (Kentucky Rose), J. Gordon Russell (Noll Lassiter), Richard R. Niell (Bill Freel), Jack Murphy (Bart Lassiter), James Gordon (Joe Hinman).
Ensi-ilta: 20.12.1925 / 12.9.1927