Hae tästä blogista

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Ajokortti helvettiin ja muita ultralyhyitä rikostarinoita

Kansi: Jenni Jokiniemi
Flash fiction on 2000-luvun tiukinta ja niukinta rikoskirjallisuutta, alle tuhannen sanan tarinoita epäonnisista miehistä ja naisista (ja joskus koirista), jotka pahassa paikassa tarttuvat mieluummin aseeseen kuin keskustelevat tilanteesta järkevien aikuisten kesken.

Flash fictionia teki tutuksi vuosina 2007–2012 neljä kertaa ilmestynyt Ässä-lehti, jota toimitti ja julkaisi kovaksikeitetyn kirjallisuuden ekspertti Juri Nummelin. Ajokortti helvettiin -kirjaan Nummelin on valinnut parhaat Ässä-lehdessä julkaistut käännöstarinat. Piukeita pikkunovelleja ovat kirjoittaneet muun muassa sellaiset tunnustetut tekijät kuin JT Ellison, Allan Guthrie ja Joe R. Lansdale. Nimensä kirja on saanut salanimi John L. Bentonin vanhasta pulp-novellista, joka kirjasta löytyy uudempien tarinoiden seasta. Kirjaa varten on suomennettu kolme uutta novellia Rob Hartilta, Stephen Rogersilta ja Anthony Neil Smithiltä.

Markus Ahonen, dekkarikirjailija itsekin, arvioi Ajokortti helvettiin -kirjan Ruumiin kulttuuri -lehdessä 4/2016 tähän tapaan: "Turkulaisen kirjallisuuden monitoimimiehen ja pulp-tietäjä Juri Nummelinin toimittama kokoelma Ajokortti helvettiin kokoaa samojen kansien väliin 27 ultralyhyttä novellia. (...) Tarinat vievät rujoon maailmaan, jossa aseet ovat esillä, puhe karskia, kertojat uhkuvat karkeutta. (...) Usein äänessä on rikollinen, joskus asiaan sekaantuva ulkopuolinen. Joskus teoille on moraalisia oikeutuksia. Osassa lopputulemaksi jää vahingoniloinen kosto. (...) Formaattina ultralyhyiden novellien kirja on tervetullut. Mielelläni lukisin älykkään kekseliäitä mininovelleja tulevaisuudessa enemmänkin." Erikseen Ahonen mainitsee Rob Hartin, Keith Rawsonin ja Kate Thorntonin novellit sekä kirjan vuosikertatarinan, nimimerkki John L. Bentonin niminovellin, joka on julkaistu pulp-lehdessä 1930-luvulla.

Pehmeäkantinen, 84 sivua, 26 novellia. Suom. Sonja Lahdenranta, Juri Nummelin ja Lotta Sonninen. BoD:n nettikaupasta 15 € plus toimituskulut. Bookyssa 15,40 € ilman toimituskuluja.

Sisällysluettelo:

Juri Nummelin: Lukijalle
Patricia Abbott: Vihkimys
Ray Banks: Ananasrenkaita
John Benton: Ajokortti helvettiin
Paul Brazill: Koiratalossa
Sean Chercover: Mutta ei kaikkea
JT Ellison: Ruohikon Madonna
Peter Farris: Päivällisaika
Allan Guthrie: Kuusi laukausta
Patricia J. Hale: Linnuille ruokaa
Rob Hart: Ruokaharrastajat (ei ilmestynyt aiemmin suomeksi)
Michael Kechula: Tylsistyminen
Michael Kechula: Jätä ovet auki
Pat Lambe: Paljon pelissä
Joe R. Lansdale: Sodan jälkeen
Joe R. Lansdale: Vaihdetaan vuoroa
James M. McGowan: Märkä ruohikko
Todd Mason: Jälleennäkeminen
Keith Rawson: Leijuva mies
Stephen Rogers: Tuplatreffit
Stephen Rogers: Taiteen hinta (ei ilmestynyt aiemmin suomeksi)
Sandra Seamans: Veljellistä rakkautta
Anthony Neil Smith: Herman-koira kaivaa (ei ilmestynyt aiemmin suomeksi)
Gerald So: Tavoite
David Terrenoire: Yhteiseksi hyväksi
Kate Thornton: Hommissa omakotitaloalueella
John Weagly: Breikkausta

Tekstinäyte Rob Hartin novellista "Ruokaharrastajat":

He siirtelevät kiiltävien kenkien peittämiä jalkojaan ja tuijottavat katukiveystä. Seisovat erillään aivan kuin yrittäisivät piiloutua toisiltaan.
“Salasana”, sanon.
Poika mumisee jotain. Käsken hänen puhua kovempaa.
“Punainen lohikäärme”, hän sanoo.
Avaan oven kokonaan ja he työntyvät ohitseni etsien varjojen suomaa vapahdusta.
Tämä on ihan yleistä. Kaikilla on joku rajansa. Suurimmalle osalle ihmisiä raja on minun ravintolani takaovi ja vaatii rohkeutta mennä siitä sisään.
Useampi kääntyy pois ja pakenee kuin jää syömään.
Kun ovi on turvallisesti kiinni, pariskunta rentoutuu. Nyt kun raaka katuvalo ei enää paista heidän takaansa, saan heistä paremman kuvan. Poika on vaalea ja kulmikkaalla tavalla hyvännäköinen, parta juuri ajettu. Tyttö on ruskeatukkainen, pienikokoinen, tukka on suoristettu. Nätti sillä tavalla, jolla jäädään ryhmäkuvissa taka-alalle.