Keskiaikainen Praha: nuori Täplä on huoleton sotilas, joka rakastuu jasmiinilta ja sitruunalta tuoksuvaan Ireneen. He menevät naimisiin ja muuttavat asumaan taloon, jonka salia hallitsee jättimäinen peilipatsas. Lukemattomista peileistä heijastuu ihmeellisiä näkyjä.Peilipatsaan äärellä jokainen kohtaa harhoja, totuuksia, valheita ja petoksia, eikä mikään ole enää itsestäänselvää. Pian Täplä ymmärtää, että toisinaan Jumala lahjoittaa kauneuden, joka on niin vaarallinen, että se voi surmata silmänräpäyksessä.
Peilipatsas on kauhua, fantasiaa ja erotiikkaa, balladi Prahan kujilta, joilla vaeltavat niin alkemistit kuin narrit, eläen Kultaisen kaupungin taikaa.
Kirjailija Harri István Mäki (s. 1968) vietti lapsuutensa Unkarissa ja kuunteli salaperäisiä portteja avaavia satuja ja tarinoita isoäidiltään. Mäki asuu Ylöjärvellä toimien kuvittajana ja teatteriohjaajana. Mäki sai huhtikuussa 2019 Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon teoksestaan Zombikirja, joka on lapsille suunnattua kauhua.
176 s. Pehmeäkantinen. ISBN ISBN 978-952-7211-27-4. Kansi: J. T. Lindroos Susanna Liukkosen maalauksen pohjalta.
BoD:n verkkokaupassa 16,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 18,60 € (ei postikuluja), Adlibriksen verkkokaupassa 16,30 € (plus postikulut), ei toistaiseksi Suomalaisen verkkokaupassa.
Tekstinäyte:
Seuraavana päivänä Täplä kävi kaupungilla pienillä hankinnoilla. Hän teki ostoksia iäkkäille vanhemmilleen, jotta nämä voisivat antaa lahjat tytön vanhemmille. Sellainen oli tapa, sellainen oli hyvä järjestys siihen aikaan.
Tytön kotona vanhemmat ihmiset istuivat mukavilla sohvilla. Tyttö seisoi ryhdikkäänä kansallispuvussa suuren huoneen oviaukossa todistaen lahjojen jakamista ja avaamista. Myös tytön vanhemmat antoivat nuoren miehen vanhemmille mieluisia lahjoja.
Täplän vanhemmat kertoivat, että poika oli heidän ainoa lapsensa, vanhuuden odottamaton riemu. He muistuttivat iästään, paratiisin odotuksesta ja sen kestitsemästä ikuisesta levosta enkelien joukossa.
Sitten he keskustelivat vielä iloisemmista asioista: puutarhojen hoidosta, kaupoista, toripäivien ilveilijöistä ja hyvin munivista kanoista, huonosti munivista kanoista. Yhteisin ilon aihe löytyi kuitenkin viehättävästä Irenestä. Ihmettelyä herätti Täplän silmiinpistävä syntymämerkki hänen poskessaan. Täplän äiti kertoi, että Täplä oli syntynyt kalvo kasvoillaan, täplä poskessaan. Kumpikin oli merkki suuresta onnesta tai onnettomuudesta, mutta kukaan ei uskaltanut mainita asiaa. Riitti heittäytyä päivän tuomaan iloon.
Kuu muutti korkeuttaan, väriään Kultaisen kaupungin kattojen yllä.
Pisimpään vanhukset innostuivat puhumaan luumuviinaa maistellen Vanhantorin kirkontornin vartijapöllöstä, joka huhuili aina vain pahaenteisemmin. He eivät tienneet, miten vanha pöllö oli. Heidän isovanhempansakin olivat lapsena tunteneet Kultaisen kaupungin kirkon mustuneeseen torniin muuttaneen pöllön. Silloin se oli ollut vasta poikanen, huhuilussa oli ollut hupakkomaista kepeyttä. Lentäessään pöllö oli tehnyt monenlaisia iloisia syöksyjä korkealta kohti torin mukulakiviä, kääntynyt ja noussut ylös kattojen ylle.
Kun nuori mies oli palaamassa kaupungin kasarmille iltahuutoon, hänen äitinsä kertoi, että kaikki oli huolellisesti ja asianmukaisesti järjestetty.
Täplä ei uskaltanut hymyillä, hän vain halasi pitkään äitiään. Hän ei nähnyt äitinsä lintumaisissa silmissä laajenevia, mustenevia laikkuja.
