Hae tästä blogista

torstai 14. tammikuuta 2021

Vesa Sisättö (toim.): Muistojemme Viistokatu

ILMESTYNYT HELMIKUUN ALUSSA!

Maagisessa Lontoossa on Viistokuja – mutta Tampereella oli kokonainen Viistokatu. Muistojemme Viistokatu sisältää kymmenen maagista ja spekulatiivista tarinaa kadusta, joka ei suostu kuolemaan. Mikä sai maanmittari Spårin suunniltaan Tammerkosken partaalla? Kuka asui Viistokatu 3:ssa? Montako haamupaikkaa voi yksi kaupunki kestää? Makaako myyttisen kaupungin Viistokatu kuolleena odottaen? Anomalioita! Madonreikiä! Puhuvia puluja! Vyöhykkeitä tulevaisuudesta! Ratikka!

Pehmeäkantinen, 244 s. ISBN 9789527211748. Kannen kuvankäsittely Hannu Mänttäri, kannen layout J.T. Lindroos. BoD:n verkkokaupassa 19,90 €, Booky.fin verkkokaupassa ja Adlibriksen verkkokaupassa.

Aamulehden juttu kirjasta.
Kirjoittajat ovat suomalaisen uuden spefin taitureita:
Samuli Antila Jussi Katajala Artemis Kelosaari Vehka Kurjenmiekka Vesa Lehtinen Taru Kumara-Moisio Anni Kuu Nupponen Solina Riekkola Johanna Sinisalo Vesa Sisättö Vesa Vitikainen

keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Irmari Rantamala: Harhama, kolmas osa

Irmari Rantamalan Harhama-sarjan kolmas ja viimeinen osa on nyt saatavana verkkokaupoissa! 

Irmari Rantamalan esikoisteos Harhama (1909) on antiromaani ja lajityyppihybridi, johon sisältyy useita itsenäisiä teoksia. Samalla se kommentoi ja parodioi niin itseään ja vastaanottoaan kuin klassikoita ja aikalaiskirjallisuuttakin. Harhamaan tekijä otti vaikutteita Raamatusta, Kalevalasta, Dantelta, Miltonilta, Goethelta, Linnankoskelta, Kiveltä, Volter Kilveltä ja Johannes Linnankoskelta. Romaani oli monilla tavoin edellä aikaansa, vaikka samalla sen voi laskea kuuluvan vähälukuisen suomalaisen symbolismin edustajaksi.

Irmari Rantamala tunnetaan paremmin nimellä Maiju Lassila, mutta hänen oikea nimensä oli Algot Untola, alun perin Tietäväinen. Ristiriitaisen elämän elänyt Lassila työskenteli sisällissodan aikaan Työmies-lehden päätoimittajana, ja hänet ammuttiin epäselvissä olosuhteissa keväällä 1918.

Harhama on pitkään ollut eräänlainen suomalaisen kirjallisuuden kadonnut ja vaikeana pidetty klassikko, ja viimeksi se on julkaistu kaksiosaisena laitoksena vuonna 1975. Helmivyö tuo ajankohtaisena pysyneen teoksen nyt uudestaan lukijoiden saataville kolmiosaisena laitoksena, johon tekstit on ladottu uudestaan.

Sarjan kolmannessa osassa Rantamalan sankari Harhama muun muassa hylkää uskonnon lopullisesti ja ottaa osaa terroristiseen toimintaan. Kirjan muiden jaksojen tapaan Paholainen näyttelee teoksessa merkittävää roolia.

Sarjan ensimmäisessä osassa on Juri Nummelinin esipuhe.

Pehmeäkantinen, 488 s. ISBN 9789527211717. Kansi Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 25 €, saatavana myös Booky.fin ja Adlibriksen verkkokaupoissa. 

Sarjan aiemmat osat Helmivyön sivuilla: Harhama 1 ja Harhama 2. 

tiistai 5. tammikuuta 2021

Harri István Mäki: Enkeli tupakkasalongissa ja muita novelleja

"Syvenny tähän kirjaan, jos haluat yllättyä ja laajentaa horisonttiasi." (Tapani Bagge)

Harri István Mäki tunnetaan ennen kaikkea tuotteliaana lasten- ja nuortenkirjailijana, mutta hän on kirjoittanut myös useita novelleja aikuislukijoille. Novelleissa hänen fantasiansa ja mielikuvituksensa pääsee valloilleen ja tuloksena on odottamattomia näkyjä historiaan ja ihmisen sisäiseen olemukseen.

Enkeli tupakkasalongissa -kirjaan Mäki on valinnut tuotannostaan kuusitoista novellia, joiden sävyt ja lajityypit vaihtelevat kauhusta herttaiseen fantasiaan, erotiikkaa unohtamatta. Mukana on myös Mäen Ruudinsavu-lehteen kirjoittama länkkäri, joka ei sekään edusta tavanomaisinta Villin lännen paukuttelua.

Esipuheen kirjaan on kirjoittanut kirjailija Tapani Bagge, joka on usein tehnyt yhteistyötä Mäen kanssa.

Pehmeäkantinen, 304 s. ISBN 9789527211625. Kansi: J.T. Lindroos. BoD:n verkkokauppa (21,90 € plus toimituskulut), Booky.fin verkkokauppa ja Adlibriksen verkkokauppa


Tekstinäyte niminovellista: 


Vaan ylhäältä huutavat

henkien äänet,

mestarien äänet:

siis muistakaa käyttää

hyvyyden voimat!

Goethe: Symbolum


– Oletteko te hänen veljensä?

– Minulle tapahtui onnettomuus. Antakaa nyt jotakin. Minä vuodan kuiviin ja tuhrin kaikki paikat. Kyllä, jos se teitä kiinnostaa. Kyllä vain. Hän on veljeni. Ja hänen takiaan minä juuri vuodan… Tai hänen veitsensä, jos tarkkoja ollaan.

– Pitäisikö siihen laittaa jokin liina? Minulla olisi nenäliina.

– Sekin pysäyttää verenvuodon ja se on nyt tärkeintä. Kuka te olette? Mistä te tunnette veljeni?

– Jokainen tietää veljenne, mutta harva tuntee hänet.

– Siinä te olette oikeassa.

– Auttaako tämä? Pitäisikö minun... Ei, sehän näyttää tyrehtyvän. Te ette siis tulleet hänen kanssaan?

– Me emme matkusta yhdessä, emme ole samanlaisia alkuunkaan. Meillä on ehkä ollut samanlaiset ruumiit, mutta me kasvatimme ne erikseen.

– Nyt en ymmärtänyt.

– Kasvatin oman ruumiini ja hän kasvatti oman ruumiinsa. 

– Olen hämilläni. Mitä tarkoitatte, että kasvatitte ruumiinne? Eihän se niin tapahdu. 

– Älkää olko niin arka. Eikö solujen kasvu ole tärkeää?

– On tietenkin, mutta...

– Minä olen kasvattanut ruumiini alusta alkaen, ensimmäisistä soluista lähtien itse, joten jokin tietoisuus minussa tietää keinon, miten kasvatus tapahtuu. Kaikilla tasoilla. Solujen, lihasten, luiden ja jänteiden tasolla. Sielun tasolla.

– Siitäkö te olette täällä luennoimassa?

– No, siitäkin. Tai ainakin minä sivuan aihetta luennoissani.

– Entä veljenne? Minä tunnen suurta mielenkiintoa veljenne ajatuksia kohtaan. Mutta te ette varmasti halua puhua hänestä?

– Siinä osuitte oikeaan.

– Miksi – jos saan kysyä.

– Hän on ylpeä.

– Onko?

– Kuulitte mitä sanoin.

– Ehkä hän on hieman ylpistynyt, kun hän sai niin arvokkaan vastaanoton...

– Te ette tunne, ette tiedä häntä. Minkä näköinen hän mielestänne on?

– Teidän näköinen.

– Niinkö?

– Ettekö muka ole huomannut?

– En.

– Ettekö ole koskaan verranneet toisianne peilistä?

– Hän ei siedä peilejä. Tiesittekö muuten, että veljeni on kihloissa?

– En, sehän on mukavaa.

– Hän menee naimisiin lokakuussa.

– Oho! Kenen kanssa?

– En ole ehtinyt tutustua häneen.

– Veljenne morsiameen, sepä kummallista.

– Eikä ole. Minä en vain halua tutustua häneen, koska veljeni jättää hänet pian.

– Ehkä olette väärässä.

– Hän jättää jokaisen lapsimorsiamensa juuri kun kyllästyy. Se on hänestä huvittavaa. En usko että hän edes ajattelee koko asiaa. Häntä on naitettu aivan vauvasta lähtien monien Euroopan sukujen kanssa ja hän on alkanut pitää asiaa leikkinä. 

– Morsian parka. Onko hän täkäläisiä?

– Pirulauta, se alkoi taas vuotaa. Veljeni osaa käyttää salamaraudasta taottua veistään. Pitäisi varmaan saada jotakin haavaan. Onko teillä jodia? Olisiko siitä apua? Salvaa?

– Jodi lienee parasta. En ole kyllä varma, mikä tuohon parhaiten sopii. Kirveleekö? 

– Olen kokenut pahempaakin.

– Niin tietenkin. Haavoituitteko te pahasti?

– Minä olen aina kerjännyt luotia nahkaani. Haluatteko muuten nähdä jotakin eriskummallista? Katsokaa. Nämä ovat nuolen jättämiä jälkiä. Tästä ne ovat menneet sisään ja tästä ne vedettiin ulos. Näettekö?

– Entä nuo arvet?

– Ne ovat tulleet... kiivaissa keskusteluissa. Älkää katsoko minua noin. Hyvä on, kuulusteluissa.

– Kiduttaminen lienee hyvin kivuliasta.

– Jodi taitaa jo vaikuttaa. Parasta antaa haavan olla ja lopettaa murehtiminen. Kunhan verenvuoto tyrehtyy, kaikki on kunnossa. 

– Olitteko te veljenne kanssa taisteluissa?

– Hän osallistui joihinkin.

– Useimpiin kuin te?

– En... emme ole laskeneet. 

– Oliko teillä riitaa vai tapahtuuko teillä onnettomuus veitsen kanssa? Erikoinen veitsi sen täytyy olla, kun haavakin on noin…

– Voinhan sen niinkin sanoa. Pirunmoinen veitsi, muinaiset kansat kutsuivat taivaalta pudonnutta rautaa salamaraudaksi ja takoivat niistä aseita, joiden voimat olivat ylimaallisia. Horuskin käytti meteoriittiraudasta vahvistettua veistä taistellessaan Seth-jumalan kanssa.

– Mikä sen nimi on?

– Akedah. Onko se tuttu?

– En ole koskaan kuullut. Onko teillä nälkä?

– Tähän aikaan illasta minulla ei ole ruokahalua. Syön suden tavoin, kun herään. Ehkä se johtuu valon määrästä.