Mark Twain: Älä lausu väärää todistusta

Rehellisyys maan perii, kertoo vanha sanonta. Vai periikö? Milloin on soveliasta valehdella, rikkoa kahdeksatta käskyä vastaan?

Vuoden 1900 tienoilla kirjailija Mark Twain (1835-1910) pohti omintakeiseen tapaansa näitä kysymyksiä. Tapakristillisyyttä kammoksunut kirjailija käsitteli empatiaa ja sen puutetta puhuttelevalla tavalla.

Älä lausu väärää todistusta sisältää kaksi novellia, Taivas vai helvetti? ja Rehellisen Hadleyburgin tuho, jotka käsittelevät valehtelemista, syntiinlankeemusta ja niiden seurauksia. Taivas vai helvetti? on V. Hämeen-Anttilan suomentama, toinen novelli on tuntemattoman kääntäjän käsialaa. Molemmat käännökset on uudistanut Reijo Valta.

ISBN 9789527211588. Pehmeäkantinen, 132 s. Kansi: Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 14,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 18,50 € (ei postikuluja), Adlibriksen verkkokaupassa 17,50 € (ei postikuluja).

Tekstinäyte Reijo Vallan jälkisanoista: 

Mark Twain (Samuel Langhorne Clemens, 1835–1910) oli elämänsä loppupuolella kiinnostunut raamatullisista teemoista. Rehellisen Hadleyburgin tuho (The Man that Corrupted Hadleyburg, 1900) on yksi Twainin kertomuksista Saatanasta, tässä tarinassa paha esiintyy Howard L. Stephensonina. Toinen tunnettu on keskeneräiseksi jäänyt ja tekijän kuoleman jälkeen erilaisina versioina ilmestynyt No. 44, The Mysterious Stranger (käsikirjoituksia 1897–1908, ensimmäinen julkaisu 1916, eri versiot kokoava 1969), jossa syntiin houkutteleva Saatana on mukana omalla nimellään.
Tunnetuin Mark Twainin tätä hahmoa käsittelevistä  kirjoista  lienee  kuitenkin  Matkakirjeitä  Maasta (Letters from the Earth, käsikirjoitus 1904–1909, julkaistu 1962, suomeksi 1963), jossa Saatana raportoi taivaaseen ihmisten tekemisistä maan päällä. Saatanalla on kytkös myös Twainin vaimonsa kuoleman jälkeen kirjoittamaan Eevan päiväkirjaan (Eve’s Diary, 1906, suomeksi 2008).
Rehellisen Hadleyburgin tuhoa on pidetty Twainin sovituksena Raamatun syntiinlankeemuskertomuksesta. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa ei kuvailla, millaisia tunteita risteili Eevan ja Aatamin mielissä, kun he olivat hyvän ja pahan tiedon puun luona ja päättivät syödä sen hedelmiä. Hadleyburgin keskeiset henkilöt, Edward ja Mary Richards kokevat syntiin langetessaan piinaavia tunteita, ja parhaansa mukaan Twain yrittää kuvata tilannetta.
Hadleyburgissa ei ole sattumalta 19 pääporvaria (tai veroäyrien mukaan valittua kaupunginvaltuutettua). Raamatussa numerolla 19 ei ole erityistä roolia, mutta Koraanissa numero on symboli juuri tämän tarinan keskeiselle teemalle. Vaippaan kääriytyneen suurassa kerrotaan, että Saqaria (helvettiä) valvoo yhdeksäntoista enkeliä.

Helena Numminen: Kurjen huuto

"Äkkiä ymmärrän, että olen nähnyt jotain sellaista, mistä ei puhuta, vaikka se on koko ajan olemassa."

Helena Nummisen Kurjen huuto sisältää 17 lempeästi eroottissävyistä novellia, joissa fantasia ja mielikuvitus kukkivat. Tarinoissa elää luonto vahvana, ja päähenkilöillä on shamanistinen suhde metsään, suohon ja luonnon eläimiin. Kypsien naisten ja miesten seksuaalisuudesta kerrotaan avoimesti osana elämää.

Helena Numminen on helsinkiläinen kirjailija, psykologi ja seksuaaliterapeutti. Hän on toiminut eläkeikään asti koulupsykologina Helsingin kaupungilla. Numminen on aiemmin julkaissut romaanit Manzesen madonnat, Punainen mökki, Savannin värit ja Tarinoiden joella sekä rikosnovellikokoelman Murhaavasti. Lisäksi hän on julkaissut runokokoelman Klovni nauraa ja lastenkirjan Lillin villit seikkailut.

ISBN 978-952-7211-51-9. Pehmeäkantinen, 242 s. Kansikuva Rimma Erkko. BoD:n verkkokaupassa 20,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 22,70 € (ei postikuluja), Adlibriksen verkkokaupassa 23 € (ei postikuluja).

Tekstinäyte novellista "Perhonen"

Kädet liukuvat tankoa pitkin. Hän on hieronut talkkia käsiinsä, jotta ne eivät luistaisi liikaa, jotta ote ei herpoaisi, jotta kaikki ei katkeaisi vielä, ei vielä. Tai ehkä katkeaminen onkin kohtalo, jota ei kannata vastustaa. Tämä elämä on kohtalo, jota ei voi huijata. Kaikki tapahtuu itsestään. Sen huomaa vasta, kun avaimet ovat liukuneet jonkun toisen taskuun. Ja passi, hänen passinsa, on jonkun muun hallussa. 
Naisen iho on hyvin valkea, kuultava, melkein läpinäkyvä. Se tuskin peittää värisevän lihan. Hän osaa värisyttää vatsaansa, käsivarsia, reisiä ja pakaroita, kunnes katsojan silmissä vilisee. Se tekee asiakkaat sekopäiksi, sillä eihän noin voi väristä kuin ihmiskädelle joutunut perhonen. Tai tämä neito kaukaisesta kylästä, sieltä minne ei autolla pääse. 

Pelokas nainen valuu rinnettä alas sitkeän aasin selässä. Hänen takanaan istuu mustatukkainen mies ja hymyilee. Hän on saanut niin hyvän saaliin, ettei vielä kertaakaan ennen. Noin nuori, hehkuvan vaalea ja helposti koulutettava. Naista ei pidä päästää liian vanhaksi, hänet on poimittava ajoissa. Muuten hän päätyy työn orjaksi omaan kyläänsä. Saa viisi lasta, paisuu vyötäröltä ja hautautuu elävältä.
– Mitä kauheaa tuhlausta, mustatukkainen tuhahtaa.
Kun polku muuttuu tieksi ja tasaantuu, hän jättää aasin tuttavansa hoitoon ja ottaa alleen pärisevän moottoripyörän. Sitten hän ajelee aarteineen kohti kaupunkia.

Niin tanssii se nainen tunnin, toisen ja kolmannen. Koko hikinen kapakka, miehiä täynnä, vaipuu ekstaasiin. Kädet kurottuvat kohti valkoista ihoa, silmät nauliutuvat napanupukan ympärille. Kaikki liike alkaa siitä ja palaa siihen. Siinä on maailmannapa tämän ohikiitävän, tämän äärimmilleen venytetyn hetken. Hämyisen kapakan keskiössä tanssii kaukaisen vuoristokylän tyttö. Tanko lipsuu hänen otteestaan, mutta hän saa kiinni uudestaan ja pyörähtelee keveästi kuin perhonen.
Tänään kädet ovat kovin hikiset, mutta hän ei välitä.  Hän leijailee tangon ympäri ja kääntyy pää kohti lattiaa.  Juuri kun katsojat luulevat hänen rysähtävän alas, hän ojentaa kätensä ja sormet ylettyvät. Hänen käsivartensa venyvät, olkapäät sulavat ja vyötärö kapenee langanohueksi. Iho värisee. Hän ei osaa enää lopettaa, kieppuminen kiihtyy hurjaksi. Hänellä on kymmenen kättä ja kymmenen jalkaa, monta päätä ja neitoperhosen suuret silmät. Hän vilistää tangon ympäri, ylös, alas, ylös.  Kuuluu kauhun kiljahduksia. Katsojien lihakset jännittyvät, tällaista he eivät ole koskaan nähneet. Kukaan ei poistu, vaikka näytöksen olisi pitänyt jo päättyä.
Silloin se tapahtuu. Kaikki kieppuu vielä hetken, perhonen nousee kohti kattoa ja katoaa. Miehet jäävät tuijottamaan ylös. Syvä hiljaisuus. Sitten he huomaavat, että maassa makaa hento vaalea. Ohut verivana valuu hänen poskensa alta. Väki kohahtaa, ryntää katsomaan lattialle pudonnutta tanssijaa. Hengittääkö hän? He kumartuvat lähemmäs. Miehiä kerääntyy siihen tiukaksi muuriksi. Haisee tunkkaiselta, sipulilta ja hieltä, viinan haju on tuore. 

Thomas Boreman: Daniel Cajanuksen tarina

Paltamossa 1700-luvun alussa syntynyt Daniel Cajanus hämmästytti kaikki pituuskasvullaan. Lontoossa hänen kokoaan ja mainettaan ihasteli kirjakauppias Thomas Boreman, joka tarttui kynäänsä ja kirjoitti lastenkirjan tästä ihmeellisestä kolossista. Boremanilla oli enemmän intoa kuin tietoa aiheestaan eivätkä hänen työtään helpottaneet Cajanuksen itsensä liikkeelle laskemat perättömät puheet. Selventävät jälkisanat teokseen on kirjoittanut Reijo Valta, joka on myös suomentanut Boremanin tekstin.

ISBN 978-952-7211-42-7. Pehmeäkantinen, 76 s. Julkaistu 2019. 10,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 15,80 € (ei postikuluja), Adlibriksen verkkokaupassa 10 € (plus postikulut).
BoD:n verkkokaupassa