Hae tästä blogista

maanantai 8. toukokuuta 2017

Juri Nummelin: Roskakirjallisuuden lyhyt historia

Roskakirjallisuutta on kirjoitettu ja julkaistu aina, mutta mitä se oikein on? Lopullista vastausta on vaikea antaa, mutta sitä voi koettaa lähestyä, ja juuri näin tekee pulp-tutkija Juri Nummelin kirjassaan Roskakirjallisuuden lyhyt historia. Teksti perustuu syksyllä 2016 roskakirjallisuusseminaarissa pidettyyn luentoon.

"Syvällisemmäksi pohdinnaksi kirjanen muuttuu, jos sen lukee historiikin sijaan roskakirjallisuuden määritelmään paneutuvana, eri lajeja esittelevänä esseenä. (...) hauskalla tavalla johdannossa kysellään käsitteen mahdollista venymistä. (...) Nummelinin minikirja näyttää, että roskakirjallisuudestakin voi löytyä luettavaa monipuolisesti ja eri kielillä." (Outi Hytönen, Parnasso)

"Nummelin kirjoittaa 'roskasta' arvostaen, tosissaan ja hyvin." (Teemu Paarlahti, Paarlahden leveydeltä -blogi, 5.6.2017)

Pehmeäkantinen, 48 s. ISBN 978-952-7211-07-6.

Booky.fin verkkokaupassa 10,40 € (ei toimituskuluja). BoD:n verkkokaupassa 8 € (plus toimituskulut). Kansi: J.T. Lindroos.

Tekstinäyte:

Myöhemmin [1990-luvulla] syntynyt pulp-kirjallisuuden määritelmä on löyhä ja pitää sisällään monenlaista, mutta pulp-lehden alkuperäinen määritelmä on tiukka. Sen mukaan pulp-lehden pitäisi olla tietyn kokoinen, yleensä 128-sivuinen sekä 18 cm leveä ja 25 cm korkea eli suurin piirtein eurooppalaista B5-standardia. Lehden pitäisi olla painettu huonolle paperille, huonommalle kuin sanomalehtipaperi. Tästä lehtien nimikin: pulp-sanahan tarkoittaa sellua. Paremmalle paperille painetut lehdet tunnettiin nimillä slick tai glossy. Tällaisia olivat esimerkiksi Saturday Evening Post ja Harper’s, jotka myös julkaisivat pulp-lehtiä laadukkaampaa kirjallisuutta tunnetuilta tekijöiltä. Kiinnostavaa tässä tietysti on se, että slick-lehtien kirjallisuus on nykyään paljon vähemmän tunnettua kuin pulp-lehtien.
Yleensä pulp-lehdiksi on laskettu vain ne lehdet, joissa pääpaino oli fiktiolla, mutta tutkija Jess Nevins on laskenut pulp-lehdiksi myös tosirikoslehdet, joissa julkaistiin skandalöösejä juttuja tosielämän murhista ja muista rikoksista. Niitä on pulp-lehtien historiassa usein väheksytty, mutta ne olivat kuitenkin samankokoisia kuin varsinaiset pulp-lehdetkin ja usein myös suositumpia. Sama koskee myös naisille suunnattuja romantiikkalehtiä, kuten Love Storya, joita usein myytiin enemmän kuin historioissa hehkutettuja scifi- tai kauhulehtiä. Romanttisiin pulp-lehtiin keskittyneitä keräilijöitä ei kuitenkaan ole eikä kukaan ole kirjoittanut niiden historiaa. Samalla tavalla väheksytty on myös länkkärilehtiä, vaikka osa niistä oli todella suosittuja ja pitkäikäisiä. 

Kaarlo Bergbom: Aarnihauta ja muita kertomuksia

Kaarlo Bergbom (1843–1906) tunnetaan suomalaisen teatterin perustajana, mutta hän oli myös kiinnostava ja erinomainenkin kirjailija, jonka proosatuotanto on unohtunut. Aarnihauta ja muita kertomuksia kokoaa Bergbomin novellit yhteen ensimmäistä kertaa yli sataan vuoteen. Bergbom oli jo näissä tarinoissaan monipuolinen tarinankertoja, sillä kirjassa on niin aistillisia tunnelmia Raamatun ajoilta kuin varhaisia psykologisia taidenovellejakin. Niminovelli on vanhasta rosvosta kertova moraliteetti, joka voisi tapahtumapaikkoja vaihtaen olla Villin lännen tarina. Kirjassa on Juri Nummelinin kirjoittama Bergbomin elämää valottava esipuhe.

Teos sisältää novellit "Belsazarin pidot", "Julian", "Aarnihauta" ja "Sydämiä ihmisteelmässä".

Pehmeäkantinen, 132 s. ISBN 978-952-7211-08-3. Kansi: J.T. Lindroos.

Booky.fin nettikaupasta 17,60 € (ei toimituskuluja). BoD:n verkkokaupassa 18,00 €(plus toimituskulut).

Tekstinäyte novellista "Julian":

Olen syntynyt Hämeessä eräässä suuressa kartanossa, joka oli isäni oma. Hän oli nuorena ollut venäläisessä sotapalveluksessa ja silloin herättänyt yleistä ihastusta Pietarin ylimys-seuroissa, mutta otti eronsa everstinä, kun iso-isänsä kuoli ja jätti suuren sukutalomme fideikomissiksi ainoalle pojalleen. Isäni muutti nyt Suomeen, nai köyhän, mutta kauniin vapaasukuisen neidon, ja eleli onnellista elämää hellänä perheen-isänä ja vieraanvaraisena naapurina. Tätä onnea kuitenkin kesti vain kuusi vuotta, kun äitini kuoli synnytettyänsä minut maailmaan, ja isäni jäi murheelliseksi leskimieheksi kahden pienen pojan kanssa. Niinkuin usein on veljeksien laita, niin minä ja vanhempi veljeni, Malkus, olimme ihan eri luontoa. Malkus oli punaposkinen, erinomaisen kaunis poika, iloinen ja vilpitön, herkkä suuttumaan ja herkkä leppymään, ylpeä ja uljas, itsemäärätty kuningas kaikissa leikeissä; minä taas olin arka, hento, kivulloinen lapsi, joka harvoin olin toverien seurassa; pelokas ja arkaluontoinen kun olin, en voinut maailman vaatimuksia tyydyttää muulla, kuin salamielisellä myöntyväisyydellä. Veljeni oli kaikkien rakastama, isäni jumaloitsema, minua vastaan ihmiset olivat kylmiä, ja isäni kovakin. Hän katsoi minua aina syypääksi äitini kuolemaan, ja hänen tylyytensä minua kohtaan kasvoi kasvamistaan, kun hän lisäksi huomasi minut mahdottomaksi sotapalvelukseen, ainoaan virkaan, jota hän piti sopivana vapaasukuiselle perheellemme. Minun tunteeni isää kohtaan olivat vaihtelevaisia; välistä sydämmeni sykki palavimmasta rakkaudesta häntä kohtaan, mutta välistä taas, kun isäni pilkalliset muistutukset ja veljeni paremmuus loukkasivat ylpeyttäni, havaitsin povessani kiehuvan todellisen vihan, joka kasvoi vain sitä hirmuisemmaksi, mitä enemmän minun täytyi sitä peittää.