Roskakirjallisuutta on kirjoitettu ja julkaistu aina, mutta mitä se oikein on? Lopullista vastausta on vaikea antaa, mutta sitä voi koettaa lähestyä, ja juuri näin tekee pulp-tutkija Juri Nummelin kirjassaan Roskakirjallisuuden lyhyt historia. Teksti perustuu syksyllä 2016 roskakirjallisuusseminaarissa pidettyyn luentoon."Syvällisemmäksi pohdinnaksi kirjanen muuttuu, jos sen lukee historiikin sijaan roskakirjallisuuden määritelmään paneutuvana, eri lajeja esittelevänä esseenä. (...) hauskalla tavalla johdannossa kysellään käsitteen mahdollista venymistä. (...) Nummelinin minikirja näyttää, että roskakirjallisuudestakin voi löytyä luettavaa monipuolisesti ja eri kielillä." (Outi Hytönen, Parnasso)
"Nummelin kirjoittaa 'roskasta' arvostaen, tosissaan ja hyvin." (Teemu Paarlahti, Paarlahden leveydeltä -blogi, 5.6.2017)
Pehmeäkantinen, 48 s. ISBN 978-952-7211-07-6.
Booky.fin verkkokaupassa 10,40 € (ei toimituskuluja). BoD:n verkkokaupassa 8 € (plus toimituskulut). Kansi: J.T. Lindroos.
Tekstinäyte:
Myöhemmin [1990-luvulla] syntynyt pulp-kirjallisuuden määritelmä on löyhä ja pitää sisällään monenlaista, mutta pulp-lehden alkuperäinen määritelmä on tiukka. Sen mukaan pulp-lehden pitäisi olla tietyn kokoinen, yleensä 128-sivuinen sekä 18 cm leveä ja 25 cm korkea eli suurin piirtein eurooppalaista B5-standardia. Lehden pitäisi olla painettu huonolle paperille, huonommalle kuin sanomalehtipaperi. Tästä lehtien nimikin: pulp-sanahan tarkoittaa sellua. Paremmalle paperille painetut lehdet tunnettiin nimillä slick tai glossy. Tällaisia olivat esimerkiksi Saturday Evening Post ja Harper’s, jotka myös julkaisivat pulp-lehtiä laadukkaampaa kirjallisuutta tunnetuilta tekijöiltä. Kiinnostavaa tässä tietysti on se, että slick-lehtien kirjallisuus on nykyään paljon vähemmän tunnettua kuin pulp-lehtien.
Yleensä pulp-lehdiksi on laskettu vain ne lehdet, joissa pääpaino oli fiktiolla, mutta tutkija Jess Nevins on laskenut pulp-lehdiksi myös tosirikoslehdet, joissa julkaistiin skandalöösejä juttuja tosielämän murhista ja muista rikoksista. Niitä on pulp-lehtien historiassa usein väheksytty, mutta ne olivat kuitenkin samankokoisia kuin varsinaiset pulp-lehdetkin ja usein myös suositumpia. Sama koskee myös naisille suunnattuja romantiikkalehtiä, kuten Love Storya, joita usein myytiin enemmän kuin historioissa hehkutettuja scifi- tai kauhulehtiä. Romanttisiin pulp-lehtiin keskittyneitä keräilijöitä ei kuitenkaan ole eikä kukaan ole kirjoittanut niiden historiaa. Samalla tavalla väheksytty on myös länkkärilehtiä, vaikka osa niistä oli todella suosittuja ja pitkäikäisiä.
