Hae tästä blogista

maanantai 26. lokakuuta 2020

Juri Nummelin: Viidestilaukeavat

Viidestilaukeavat esittelee amerikkalaisia lännenkirjailijoita, joilta on suomeksi julkaistu novelleja eri lukemistolehdissä, kuten Seikkailujen Maailmassa. Kirjassa esitellään yli sata kirjailijaa, ja joukossa on useita pienen klassikon asemaan nousseita kuten Cliff Farrell ja Noel Loomis.

Viidestilaukeavat on kätevä tietoteos lännenkirjallisuuden historiasta kiinnostuneille, mutta myös nostalginen nojatuolimatka aikaan, joka ei enää palaa. Teos kertoo samalla, että kioskilänkkäritkin ovat olleet monimuotoisempia kuin yleensä on ajateltu.

Teos on täydennetty ja korjattu laitos alun perin vuonna 2004 pienenä painoksena ilmestyneestä kirjasta sekä jatkoa Nummelinin samana vuonna ilmestyneelle teokselle Kuudestilaukeavat, joka esittelee laajemmin amerikkalaisia lännenkirjailijoita.
Viidestilaukeavat
on kelpo lisä Nummelinin vanhaa populaarikulttuuria esitteleviin ja analysoiviin teoksiin. 

Juri Nummelin (s. 1972) on turkulainen populaarikirjallisuuden historioitsija, joka suhtautuu länkkäreihin vakavasti.

Pehmeäkantinen, 164 s. ISBN 9789527211649. Kansi Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 14,90 €, Booky.fin verkkokaupassa 18,50 €, Adlibriksen verkkokaupassa 17,90 €, Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupassa 17,95 €


Tekstinäyte: 

Vingie E. Roe

Vingie Eve Roe (1879–1958) aloitti uransa jo 1900-luvun ensimmäisinä vuosina kirjoittamalla mm. Munsey’s- ja All-Story -lehtiin. Kansasissa syntynyt ja Oklahomassa kasvanut Roe kirjoitti niin romanttisia novelleja kuin lännenjuttujakin. Roen ura jatkui vielä ainakin 1930-luvun lopulla, jolloin hän kirjoitti mm. Liberty Magazineen. Roe kirjoitti myös useita romaaneja, joista osa sijoittui Villiin länteen, kuten Black Belle Rides the Uplands (1939). Roe oli harvoja naiskirjoittajia, jotka erikoistuivat lännentarinoihin. Roe itse sanoi, että hän kirjoitti puhdashenkisiä tarinoita, mutta myöhemmin on sanottu, että hänen teoksissaan on feminististä otetta. 

Roen tarinoista tehtiin mykkäkaudella yhdeksän elokuvaa, joista kiinnostavimmalta vaikuttaa nyttemmin kadonneeksi uskottu The Crimson Challenge (1922). Siinä on arveltu olevan elokuvahistorian ensimmäinen naispuolinen pyssysankari. Sen Roe itse käsikirjoitti yhdessä toisen naiskirjoittajan, Beulah Marie Dixin kanssa. 

Roelta on käännetty yksi nykyaikaan sijoittuva lännennovelli. ”Myrskytuulessa” sukutila on selvitystilassa, mutta päähenkilö, nuori Judelle Stanton ei suostu luopumaan otsikon hevosestaan. Lopussa kuvaan astuu muutama gangsterikin. Kolmen sivun tarina on hiukan sekava, ehkä suomennettaessa lyhennetty. 

Lännennovelli: 

Myrskytuuli, Jännityslukemisto – Seikkailukertomuksia 41/1960.



perjantai 23. lokakuuta 2020

Irmari Rantamala: Harhama I

Irmari Rantamalan esikoisteos Harhama (1909) on antiromaani ja lajityyppihybridi, joka sisällyttää itseensä useita itsenäisiä teoksia. Samalla se kommentoi ja parodioi niin itseään ja vastaanottoaan kuin klassikoita ja aikalaiskirjallisuuttakin. Harhama on aikamoinen kimaira teokseksi, ja siihen tekijä otti vaikutteita Raamattua, Dantea, Miltonia, Byronia, Goetheä, Linnankoskea, Kalevalaa, Kiveä, Kilpeä ja Linnankoskea. Romaani oli monilla tavoin edellä aikaansa, vaikka samalla sen voi laskea kuuluvan vähälukuisen suomalaisen symbolismin edustajaksi.

Harhama on pitkään ollut eräänlainen suomalaisen kirjallisuuden kadonnut ja vaikeana pidetty klassikko, ja viimeksi se on julkaistu kaksiosaisena laitoksena vuonna 1975. Helmivyö tuo ajankohtaisena pysyneen teoksen nyt uudestaan lukijoiden saataville kolmiosaisena laitoksena, johon tekstit on ladottu uudestaan. Teoksen ensimmäisessä osassa on Juri Nummelinin esipuhe.

Irmari Rantamala (1868-1918) tunnetaan paremmin nimellä Maiju Lassila, mutta hänen oikea nimensä oli Algot Untola, alun perin Tietäväinen. Kameleonttimainen hahmo aloitti kokeellisena symbolistina, mutta hänen tunnetuimmat teoksensa edustavat hirtehistä maalais- ja köyhälistökuvausta. Työmies-lehden päätoimittajana työskennellyt Rantamala-Lassila ammuttiin sisällissodan jälkeen epäselvissä olosuhteissa.

Harhaman toinen osa ilmestyy marraskuun alussa 2020, kolmas osa näillä näkymin marraskuun lopussa tai joulukuun alussa. 

Pehmeäkantinen, 396 sivua. ISBN 9789527211632. Kansi Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 20 €, Booky.fin verkkokaupassa 22,10 €, Adlibriksen verkkokaupassa 18,90 €


Tekstinäyte luvusta "Kierivä kulmakivi": 


Syvällä juoksevat elämän pohjavirrat. Salassa kulkevat niiden virtojen uomat. Ei ole avaruudessa keskipistettä, ei ijankaikkisuudessa menneisyyden ja nykyisyyden rajaa.

Avarassa, upeassa temppelin muotoisessa luolassa, joka oli tulta täynnä, seisoi Perkele alttaripaikalla vihaisen näköisenä, elävä käärme kädessä. Lukemattomien palvelijain loistava joukko polvistui hänen edessänsä, suitsuavassa tulessa. Alttarin taustalla kulkivat varjokuvina ihmisten lankeemukset, langenneiden kärsimykset ja kohtalot. Ihanana avautui Paratiisi. Vaimo oli siellä puhdas, mies jalo, peto lempeä. Ihmiselämä oli ihana unelma… onni helotti helmenä, päivä kulki kuin kaunis laulu, täynnä rauhaa ja sopua, ja luonto oli kuin korea kukka elämän alkulähteen korvalla. Kuolo oli ventovieras, suru tuntematon.

Vaan äkkiä katkesi unelma, laulu loppui ja helmi himmeni. Kukka kuihtui lahteen korvalla. Kuolon viima kulki maita… Elämän pohjavirtojen mudista nousi käärme ja antoi Eevalle omenan… Hän söi… Myrsky kohotti silloin siipensä, aalto mustan harjansa ja peto karkasi vihaisena saaliinsa kimppuun. Perkele, joka oli katsellut kuvan kulkua, hymyili tyytyväisenä ja hänen palvelijansa alkoivat ylistää hänen viisauttansa ja voimaansa laululla, jonka sävel valtavana pauhuna aaltoili tuliroihusta:


    "Sinun viisautesi on suurempi avaruutta.

    Sinun voimallasi ei ole vertaa.

    Sinun paulanasi on kavaluus.

    Se on suurempi äärettömyyttä.

    Sinä murskaat Jehovan työt.

    Sinä olet kaiken olevan hauta,

    kaiken ansa ja paula.

    Ei kukaan sua kiertää voi."


Ei kukaan, ei kukaan, ei kukaan! – kertasi salaperäinen kaiku tuliluolan etäisistä holveista.

Perkele kuunteli ylistyslaulua vakavana ja puhui palvelijoillensa mietteissänsä:

– "Mutta yhtä minä en voi, eikä Jehovakaan: me emme voi hävittää toisiamme ja toistemme henkeä. Siksi käy sota siitä, kumman henki saa maailman vallotetuksi. Se on ikuinen taistelu…"

– "Jossa sinä voitat… Noin! Nyt söi mieskin!" – keskeytti Piru, vanhin palvelijoiden joukosta, osottaen taustalla kulkevaa kuvaa.

Perkele katsahti taaksensa kuvaan. Langennut ihmispari seisoi hämmästyneenä kuin avuttomat lapset hyvän- ja pahantiedon puun juurella. Vihainen myrsky ulvoi, aallot vyöryivät kohisten ja pedot kiljuivat juopuneina veren hajusta. Perkeleen palvelijoiden joukosta nousi silloin riemuhuuto, voimakas, kuin meren kohina rajusäällä.

Mutta äkkiä laski kuvassa myrsky siipensä alas, aallot painoivat harjansa mereen ja pedot vapisivat pelosta, lyyhistyen piiloihinsa. Elämän lähteestä nousi Jumalan henki ja kutsui langenneita.

– "Korvennus!" – huudahti Perkele kiivaasti, polkien jalkaa ja osottaen sähisevällä käärmeellä syntiinlankeemuksen kuvaa. – "Siinä ilmenevät jo Jehovan juonet ja vääristely… Nyt lymyävät ne jo viikunalehtien alle. Katsokaa! Se viettelijä on kätkenyt omenaan, jota ihminen söi, sen uskon, että paha on väärä ja hyvä oikea."

– "Se vanha vääryyden hämähäkki! Mutta omaan verkkoonsa on Hän sortuva. Hän on sinun kädessäsi sokeus!" – huudahtivat palvelijat tulen seasta kauhistuen Jehovan ilkeyttä. Perkele jatkoi puhettansa, kiivaasti edestakaisin kävellen ja katsellen kuvauksen kulkua:

– "Siinä nyt näette! Mies ryömii jo lehtien alta Jehovan eteen… Kas sitä!… Ja piilottautuu vielä eukon hameen suojaani Hah-hah-hah!" – nauroi hän lopuksi, tehden kuvaavan liikkeen.

– "Hah-hah-hah-haa!" – nauroivat palvelijat Perkeleen mukana.

– "Siitä asti" – jatkoi Perkele, – "on miehen linnana ollut hame."

– "Ja vakuuttavat, että muka Jehova olisi heidän linnansa", – ivaili Hiisi.

Merja Leppälahti: Kirjallinen nimipäiväkalenteri

Merja Leppälahden Kirjallinen nimipäiväkalenteri esittelee joka päivälle yhden kaunokirjallisuuden fiktiivisen henkilön. Kokonaisuudesta muodostuu tietopaketti, joka tutustuttaa lukijan 366 kuvitteelliseen henkilöön ja lähes samaan määrään kirjoja ja kirjailijoita. Esiteltävät henkilöt ovat peräisin monenlaisista kirjoista lastenkirjallisuudesta aikuisten kirjoihin, klassikoista ja nobelisteista viihderomaaneihin. Kirjassa esitellään niin tunnettuja ja tuntemattomia kirjailijoita kuin unohdettuja kirjailijoita ja tulevaisuuden lupauksiakin. Mukana on runsaasti kotimaisten kirjoittajien teoksia, mutta myös muualta Euroopasta, Aasiasta, Pohjois- ja Etelä-Amerikasta, Afrikasta ja Australiasta. 

Vaikka Kirjallinen nimipäiväkalenteri on kalenterimuotoinen, se ei ole sidottu tiettyyn vuoteen, vaan se on ajaton.

Merja Leppälahti (s. 1956) on turkulainen perinteen- ja kulttuurintutkija, tietokirjailija ja kriitikko. Hän on koulutukseltaan filosofian lisensiaatti (folkloristiikka, Turun yliopisto). Kriitikkona hänen erikoisalojaan ovat tiede- ja tietokirjallisuus sekä lasten ja nuorten kirjallisuus, erityisesti fantasia. Leppälahti on aiemmin julkaissut muun muassa teokset Perinnejoulu (2019), Kaiken maailman kauhua (2018) ja Vahvaa väkeä: kotimaisia uskomus- ja fantasiaolentoja (2012).

Pehmeäkantinen, 396 sivua. ISBN 9789527211533. Kansi Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 24,90 €, Booky.fin verkkokaupassa 25,50 €, Adlibriksen verkkokaupassa 27,30 €


Tekstinäytteitä: 


23. lokakuuta Keplo

Keplo Leutokalma (Skulduggery Pleasant) on keskeinen henkilö Derek Landyn Keplo Leutokalma -sarjassa. 

Erikoisuudestaan tunnettu kirjailija ja keräilijä Gordon Edgley jättää testamentissaan talonsa irtaimistoineen kaksitoistavuotiaalle veljentyttärelleen Stephanielle. Sattuman oikusta Stephanie jää taloon yksinään yöksi ja Stephanien sedän hautajaisissa mukana ollut outo mies pelastaa Stephanien yöllisen murtovarkaan käsistä. Käydyssä taistelussa käytettiin selvästi magiaa ja Stephanielle paljastuu myös, että hänen pelastajansa Keplo Leutokalma on luuranko. Stephanie lähtee Keplon mukaan ja huomaa joutuneensa keskelle monenlaisia outoja asioita. 

Derek Landy (s. 23.10.1974) on irlantilainen kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja. Hän on käsikirjoittanut mm. useita kauhuelokuvia (Dead Bodies, 2003; Boy Eats Girl, 2005), mutta hän on tunnettu nimenomaan luurankoetsivä Keplo Leutokalmasta kertovasta kirjasarjastaan. Sarjan ensimmäisen osa sai useita nuortenkirjallisuuspalkintoja ja sarjaa on käännetty useille kielille. Uusia osia ilmestyy edelleen, mutta suomeksi on toistaiseksi julkaistu vain sarjan viisi ensimmäistä osaa eikä ole varmaa, jatketaanko sarjan kääntämistä.  


”Mitä sinulle oikein on tapahtunut” Stephanie kysyi. ”Oletko ollut tuollainen syntymästä saakka?”

”Ei, kyllä minä synnyin ihan tavallisena. Minulla oli iho, kaikki elimet, koko hoito. Eikä naamanikaan ollut yhtään hullumman näköinen, vaikka sen itse sanonkin.”

”Mitä sitten tapahtui?”

Keplo nojasi keittiön työtasoon ja risti käsivarret rinnalle. ”Innostuin magiasta. Siihen aikaan – sanotaan nyt paremman puutteessa vaikka niin, jouduin huonoon seuraan siihen aikaan kun olin elossa. (s. 47.)

Derek Landy: Keplo Leutokalma. (Skulddeggery Pleasant, 2007.) Suom. Helene Bützow. Tammi, 2007.


24. lokakuuta Yennefer

Yennefer Vengerbergiläinen on tärkeä sivuhenkilö Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjassa.

Puolalaisen Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan Yennefer on velho. Hän on myös sarjan päähenkilön, noituri Geraltin rakastettu, vaikka suhde onkin varsin myrskyinen ja molemmilla on myös muita suhteita. Yennefer ja Geralt tapaavat toisensa jo sarjan ensimmäisessä kirjassa, eivätkä kovin ystävällisissä merkeissä.

Andrzej Sapkowski (s. 21.6.1948) on puolalainen kirjailija, joka on tullut tunnetuksi WiedŸmin eli Noituri-kirjasarjasta, jonka pohjalta on tehty suosittu The Witcher -videopeli. Sapkowaki on kirjoittanut myös useita yksittäisiä romaaneja, sekä ns. Hussilaistrilogian, josta toistaiseksi on suomennettu vain ensimmäinen osa, tosin kahtena kirjana. 

Nimi Yennefer tulee walesilaista alkuperää olevasta Jennifer-nimestä, joka merkitsee ’valkeaa ja pehmeää’. 


Yennefer seisoi hänen yllään taikapallonsa väräjävässä valossa, taika-auran ympäröimänä, keskellä džinniä ympäröivien valonsäteiden välähtelyä, hiukset hajallaan, silmät violetinhehkuisina ja selkä suorana – hoikkana, mustana ja kauhistut-   tavana…

Ja kauniina.

Hän kumartui äkisti alemmas ja katsoi Geraltia silmiin, aivan läheltä. Geralt tunsi syreenin ja karviaisen tuoksun. 

”Et sano mitään”, Yennefer sähähti. (s. 316.)

Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus. (Ostatnie ¿yczenie, 1993.) Suom. Tapani Kärkkäinen. WSOY, 2010.