Hae tästä blogista

tiistai 26. lokakuuta 2021

Nils Aejmalaeus (Niilo): Haaksirikko. Suomalainen perustuskielinen taru

 Nils Aejmelaeuksen Haaksirikko ilmestyi alun perin vuonna 1838 salanimellä Niilo ja sitä on pidetty ensimmäisenä suomenkielisenä romaanina. Pienoisromaanin mittainen teos kertoo nuorenparin rakkaudesta, joka väärinkäsitysten ja epäröintien jälkeen puhkeaa kukkaansa. Teosta on pidetty vaatimattomana ja opettavaisena, mutta asian voi nähdä toisinkin: "Huonomminkin suomenkielisen romaanin olisi voinut aloittaa" (Markku Eskelinen).

Haaksirikko julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa uudestaan nykyaikaisilla kirjaimilla ladottuna. Teoksessa on Juri Nummelinin lyhyt esipuhe.

Nils Aejmelaeus (1812-1854) toimi usealla paikkakunnalla pastorina. Hän kirjoitti Haaksirikon ollessaan Sulkavalla apupappina; myöhemmin hän työskenteli Porvoossa, jossa myös kuoli melko nuorena.

Pehmeäkantinen, 108 s. ISBN 9789527211915. Kansi: Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 14,90 € (plus postikulut), saatavana myös Bookyn ja Adlibriksen verkkokaupoista. 



Hauskaa joulua. Vanhoja joulukertomuksia. Toim. Juri Nummelin


Joulu on suomalaisten rakkaimpia juhlia, josta on kirjoitettu lukemattomia tarinoita kautta vuosikymmenten. Joulutarinoita julkaistiin paljon erilaisissa joululehdissä.

Joululehdistä ja muista lähteistä Juri Nummelin on koonnut tähän kirjaan kauniita, koskettavia, sentimentaalisia ja syvällisiäkin joulutarinoita menneiltä vuosikymmeniltä. Tekijöinä on suomalaisen kirjallisuuden klassikoita, kuten Juhani Aho ja Johan Ludvig Runeberg, mutta myös unohdettuja suuruuksia, kuten Juho Koskimaa ja Emil Nervander. Mukana on myös Reino Helismaa hauskalla Villin lännen jutulla! Kirjaan sisältyy myös pitkä katsaus joululehtien historiaan. 

Hauskaa joulua on editoitu ja korjattu laitos vuonna 2012 ilmestyneestä kirjasta, joka on ollut loppuunmyyty jo useita vuosia. 

Juri Nummelin (s. 1972) harrastaa vanhojen tarinoiden keräilyä ja kokoilua. Hänen vaimonsa Elina Teerijoki on jouluhullu ja julkaissut kirjan Hopeapeilin joulu (Helmivyö 2016).

Pehmeäkantinen, 200 s. ISBN 9789527211908. Kansi: Juri Nummelin ja J. T. Lindroos. BoD:n verkkokaupassa 16,90 € (plus postikulut), saatavana myös Bookyn ja Adlibriksen verkkokaupoissa. 


Sisällysluettelo:


Juri Nummelin: Joululehtien historiaa 

Juhani Aho: Joulu, teoksesta Lastuja: toinen kokoelma, WSOY 1905 

Juhani Aho: Haltian joululahjat, teoksesta Kolme lastua lapsille, WSOY 1899 

Eino Leino: Tietäjät itäiseltä maalta, Uusi Suometar 25.12.1900 

Pietari Päivärinta: Minun jouluni, Joulu-Ilo 1905 

Alta: Joulusaappaat, Joulutervehdys 1889 

Anonyymi: Muuan jouluaatto, Joulutervehdys 1889 

Joel Lehtonen: Joulu ja juhannus, Joulutunnelma 1927 

Karl A. Tavaststjerna: Joulun ja uudenvuoden välillä, Joulutervehdys 1895 

Veikko Korhonen: Heidän onnellisin joulunsa, Joulu-Ilo 1919 

Juho Koskimaa: Uuteen elämään. Joulukertomus porovarkaasta, Joulu-Ilo 1908 

Väinö Kataja: Kaksi joulua vanhanpojan elämässä, Sarastus 1908 

Johan Ludvig Runeberg: Joulunaatto luotsin majassa, alun perin nimellä "En julqväll i lotskojan", Helsingfors Morgonblad, 31.12.1832, suomennos julkaistu nimellä Joulun-aatto luotsin majassa. G. W. Edlund 1886 

Emil Nervander: Jouluvieraita, teoksesta Jouluvieraita, Otava 1903 

Emil Nervander: Kirjojen jouluyö. Fantasia, teoksesta Jouluvieraita, Otava 1903 

Rafael Hertzberg: Joulusatu vanhasta Karjalasta, Joulutervehdys 1895 

Niilo Teerijoki: Ruikan vaarin joulu, teoksesta Kotiseudun joulu. Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistyksen julkaisu. Toim. Lauri Keränen. Kemi 1959 

Larin-Kyösti: Syytinkivaarin joulusahti, teoksesta Katupeilin kuvia, Karisto 1910 

Samuli S.: Jouluaamu, teoksesta Novelleja II. WSOY 1885 

Alli Trygg: Muuan joululahja, Joulutervehdys 1892 

Reino Helismaa: Joulu Villissä lännessä, Seikkailujen Maailma 12/1945, salanimellä Masa Palo 



keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Anssi Hynynen: Rautahevosta Tombstoneen. Ruudinsavuisia klassikkoelokuvia


Kuvamme Villistä Lännestä on muotoutunut lännenelokuvien kautta. Arizonassa tai Teksasissa ei välttämättä aikoinaan elänyt yhtään John Waynen näköistä cowboyta, mutta meidän on silti hankala kuvitella Länttä ilman tarkasti ampuvaa, nopeasti ratsastavaa ja suorapuheista sankaria. Villi Länsi on myyttinen paikka, joka sijaitsee elokuvateatterissa.

Rautahevosta Tombstoneen esittelee 47 lännenelokuvan klassikkoa. Mukana ovat taiteenlajin keskeiset elokuvat, kuten Hyökkäys erämaassa, Rio Bravo ja Huuliharppukostaja, mutta myös harvinaisempia valintoja, kuten Terroria Texasissa ja Barbarosa. Kirjan tekstit ovat alun perin ilmestyneet Suomen Länkkäriseuran Ruudinsavu-lehden klassikkopalstalla. Kirja on Suomen Länkkäriseuran 20-vuotisjuhlakirja. 

Anssi Hynynen on paraislainen populaarikulttuurin tuntija ja filosofi, joka on kirjoittanut artikkeleita Ruudinsavu-lehteen vuodesta 2001.

Pehmeäkantinen, 128 s. ISBN 9789527211892. Kansi: Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 17,90 € (plus postikulut), saatavana myös mm. Booky.fin ja Adlibriksen verkkokaupoista. 

Kirjassa käsitellyt elokuvat: 

The Invaders (1912)

Hell’s Hinges (1916) 

Rautahepo (The Iron Horse, 1924) 

Onnen maata kohti (The Big Trail, 1930) 

Hyökkäys erämaassa (Stagecoach, 1939) 

Lännen valloittajat (Dodge City, 1939)

Kuolemantuomiopaikka (The Ox-Bow Incident, 1942) 

Sierra Madren aarre (The Treasure of Sierra Madre, 1948) 

Punainen virta (Red River, 1948) 

Verinen kuu (Blood on the Moon, 1948) 

Pako yli aavikon (3 Godfathers, 1948) 

Polttava aurinko (Yellow Sky, 1948) 

Rajarosvojen voittaja (Wagon Master, 1950) 

Sheriffi (High Noon, 1952) 

Etäisten laaksojen mies (Shane, 1953) 

Ratsastavat hurjat (Silver Lode, 1954) 

Katkaistu peitsi (Broken Lance, 1954) 

Vera Cruz (Vera Cruz, 1954) 

Mies astui junasta (Bad Day at Black Rock, 1955) 

Muukalainen Laramiesta (The Man from Laramie, 1955) 

Etsijät (The Searchers, 1956) 

Peloton mies (Jubal, 1956) 

Seitsemän miestä jäljellä (Seven Men from Now, 1956) 

Pettämätön pistooli (The Tall T, 1957) 

Armoton ase (3:10 to Yuma, 1957) 

Terroria Teksasissa (Terror in a Texas Town, 1958) 

Rio Bravo (Rio Bravo, 1959) 

Kuoleman asema (Comanche Station, 1960) 

7 rohkeata miestä (The Magnificent Seven, 1960) 

Vihan riivaama (One-Eyed Jacks, 1961) 

Mies joka ampui Liberty Valancen (The Man Who Shot Liberty Valance, 1962) 

Viheltävät luodit (Ride the High Country, 1962) 

Hud – lännen kapinallinen (Hud, 1963) 

Vain muutaman dollarin tähden (Per qualche dollaro in più, 1965) 

Hyvät, pahat ja rumat (Il buono, il brutto, il cattivo, 1966) 

Huuliharppukostaja (C’era una volta, il West, 1968) 

Hurja joukko (The Wild Bunch, 1969) 

Balladi Cable Hoguesta (Ballad of Cable Hogue, 1970) 

Pieni suuri mies (Little Big Man, 1970) 

Ulzana – verinen apassi (Ulzana’s Raid, 1972) 

Pat Garrett ja Billy the Kid (Pat Garrett and Billy the Kid, 1973) 

Lainsuojaton (The Outlaw Josey Wales, 1976) 

Revolverimies (The Shootist, 1976) 

Barbarosa (Barbarosa, 1982) 

Tanssii susien kanssa (Dances with Wolves, 1990) 

Armoton (Unforgiven, 1992) 

Tombstone (Tombstone, 1993)