Juho Helapää on Wild Finn, Härmän häjy Villissä lännessä, Antti-muulin kanssa Amerikkaa pitkin poikin koluava köyhien ja syrjittyjen puolustaja, jonka kauhavalainen ei tupessa ruostu!
Härmäläistä dynamiittia kokoaa samojen kansien sisään kaksi tunnetun toimittajan Pekka Hakalan kirjoittamaa FinnWest-juttua 1980-luvun lopulta. Nimitarinan lisäksi kirjassa nähdään kertomus "Vaeltava vainaja". Tarinoissa Juho Helapää joutuu selkkauksiin kierojen intiaaniasiamiesten, korruptoituneiden ratsuväen upseerien ja öykkäröivien viskitehtailijoiden kanssa. Tästä ei Villin lännen nostalgia parane!
Kirjassa on myös suomalaisen lännenkirjallisuuden tuntijan Juri Nummelinin esipuhe.
Pehmeäkantinen, 233 s. ISBN 978-952-7211-39-7. Kansi: Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa
17,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa
19,30 € (ei postikuluja), Adlibriksen verkkokaupassa
19,20 € (plus postikulut).
Tekstinäyte tarinasta "Vaeltaja vainaja":
Ensimmäinen Iuku
Kaaponpojan kalansaalis
Sumuinen iltapäivä nielaisi longhorn-lehmän hermostuneen mylvinän ja latisti sen ääneksi muiden joukossa. Yksinäinen lokki kirkaisi silloin tällöin, laiturin lankut kumahtelivat askelten alla ja kiinnitystouvien yksitoikkoista narinaa säesti miesten satunnainen kiroilu.
Juho sulki silmänsä ja kuvitteli seisovansa laivan kannella. Se tuntui niin todelliselta, että hän joutui hetken kuluttua avamaan silmänsä varmistuakseen siitä, että hän oli yhä laiturilla.
Meri oli Juholle pettymys. Liki kuukauden kestäneen karjanajon aikana hän oli usein ajatellut merta sellaisena kuin hän muisti nämä Meksikonlahden Texasin puoleiset rannikot. Loputtomia hiekkarantoja, vihreitä maininkeja, pitkiä puulaitureita penkkeineen ja kaiteineen, kauas vuoroveden ulottumattomiin vedettyjä kalastajaveneitä. Nyt hänen edessään oli matala laguuni, jonka seisova vesi löyhkäsi ja johon kapea joki työnsi aina vain lisää liejua. Reilun puolen mailin päässä kohoavaa kannasta oli paikoin korotettu aallonmurtajalla. Kanava puhkaisi kannaksen viistosti, eikä se näkynyt laivarantaan. Merestä ei tuntunut edes hajua.
Juho oli lähtenyt Little Big Gulchista vajaa kuukausi sitten osallistuakseen karjanajoon. Matkalla laumasta oli erotettu muutamankymmenen kantturan joukko, joka piti laivata täällä Chilamatessa johonkin eteläiseen siirtokuntaan matkaavaan alukseen. Juho oli ottanut tehtävän mielellään hoitaakseen, varsinkin kun oli saanut avukseen neljä kokenutta karjapaimenta.
Sumussa tihkuava sade kasteli Juhon sätkän ja päästi tervan tihkumaan paperin lävitse. Juho pudotti tumpin laiturille ja hieroi sen murskaksi saappaankärjellään. Laivan kannella seisova karjamies kiskoi lassollaan lankuilla harovaa lehmää. Elukka laski eturaajansa varovasti kansilaudoitukselle. Takasorkat lipsuivat kuraisilla lankuilla, ja utareet läiskähtivät reelinkiä vasten. Pelästynyt eläin heilautti ahterinsa nopeasti laidan ylitse laivaan ja lassoa kiskonut mies lennähti selälleen märälle kannelle. Kirouksen sijasta Juho kuuli väsyneen hihkaisun.
– Se oli viimeinen!
Juho tunsi hartialihastensa nytkähtaväil samalla tavalla kuin joskus iltaisin juuri ennen unen tuloa. Urakka oli ohitse.
– Kuitatkaa tuohon ja tulkaa noutamaan rahat toimistosta.
Mumina kuului punapartaiselle ukolle, joka oli esittäytynyt laivan kapteeniksi. Nimestä Juho ei ollut saanut selvää. Äijä oli lyllertänyt laiturille Juhon huomaamatta ja työnsi ny jotakin paperia pitkän suomalaisen nenän alle.
Juho vilkaisi asiakirjaa, otti kapteenin ojentaman mustekynän ja kirjoitti luovutuskirjeen "puolesta, Juho Kaaponpoika Helapää". Muste levisi hieman kostealla paperilla.
Punapartainen ukko tuijotti hetken unelmoivasti kolmimastoista alustaan ja antoi sitten katseensa lipua Iaguunin ylitse. Ahavoitunut otsanahka kurtistui hieman.
– Helvetin hiekkasärkät, äijä jupisi. – Ne ovat joka kerta eri paikassa.
– Käyttekö täällä useinkin?
Kapteeni otti Juhon ojentaman paperin ja katsoi häntä niin kuin olisi ensimmäistä kertaa nähnyt vaalean miehen.
– No eipä voi sanoa.
Juho ajatteli siirtokuntaa, johon kapteeni aikoi laivata karjan. Uutteria ja innostuneita uudisasukkaita jossakin Meksikon ja Panaman välissä. Hänet valtasi äkillinen mieliteko hypätä laivaan ja jättää tämä ummehtunut maa taakseen.
Vaimea hirnahdus katkaisi Juhon mietteet. Antti-muuli siirteli levottomasti jalkojaan laiturin päässä laivakonttorin edustalla. Sen surumieliset silmät tapittivat odottavasti isäntäänsä.
– Ottaisitteko muulin alukselle? Juho kuuli kysyvänsä.
Kapteeni hymähti huvittuneesti.
– Siellä, mihin me olemme menossa, muuli olisi paras lyödä pikimiten lihoiksi. Kanoottia te siellä tarvitsisitte.
Juho nyökkäsi hajamielisesti ja lähti astelemaan konttoria kohti kapteeni perässään. Viikon kuluttua hän ja Antti olisivat jo kotona Little Big Gulchissa.
