Suomalaisen kauhukirjallisuuden historia alkaa 1800-luvun alusta ja Jaakko Juteinin Kummituksista. Vuosisadan puolivälin jälkeen suomalaiset kirjailijat ottivat vaikutteita kansantarinoista erilaisiin kauhukertomuksiin. Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä (1870) on useita tarinaan upotettuja kertomuksia, joista osa on selvää kauhua. Tarinoita kertoo kirjasivistystä arvostava pohtivainen Aapo, jonka mielestä veljesten tulisi asettua aloilleen ja mennä naimisiin.Tähän kirjaan on koottu Aapon kertomuksista neljä kauhujuttua, tunnetuimpana vampyyrikertomus "Tarina kalveasta immestä", mutta yhtä kammottava on "Tarina linnanherrasta", jylhiin goottilaisiin tehoihin yltävä kertomus despoottisesta isännästä. Mukana on myös Kiven yksittäisenä tarinana ilmestynyt "Vuoripeikot".
Kirjassa on suomalaisen kauhukirjallisuuden historiaa tutkineen Juri Nummelinin esipuhe.
Pehmeäkantinen, 39 s. ISBN 978-952-7211-45-8. Kansi: Haron Walliander Axel Gallén-Kallelan kuvan pohjalta. BoD:n verkkokaupassa 7,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 12,30 € (ei postikuluja), Adlibriksen verkkokaupassa 7,80 € (plus postikulut), Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupassa 8,90 € (plus postikulut).
Sisällysluettelo ja tekstinäyte:
Juri Nummelin: Aleksis Kivi kauhukirjailijana
Tarina linnanherrasta
Tarina valkean kärmeen kruunusta
Tarina kalveasta immestä
Hiidenruhtinaan tarina
Vuoripeikot. Tarina Nurmijärveltä
Tarinan linnanherrasta
Seisoi ennen tässä lähellä eräs komea linna, ja tämän linnan herra oli rikas ja mahtava mies. Hänellä oli tytärpuoli, äititön, mutta suloinen ja kaunis kuin aamu. Neitoa rakasti eräs nuorukainen, mutta sekä nuorukaista että neitoa vihasi linnan hirmuinen isäntä, jonka sydämessä ei koskaan löytynyt lemmen sijaa. Mutta tytär rakasti myös ylevätä nuorukaista; ja he kohtasivat toisiansa usein tällä kaikuvalla nummella, ja juuri tämän kiven juurella olikin heidän yhtymyspaikkansa. Mutta saipa isä tiedon nuorten salaisesta liitosta ja lausui kerran neitosen korviin hirmuisen valan. “Tyttäreni”, sanoi hän, “katso etten saavuta teitä syleilyksessä metsien yössä. Tiedä, että miekkani teidät kohta silloin yhteen-vihkii veriseen kuolemaan. Sen lupaan ja pyhästi vannon”. Niin hän lausui, ja neitonen kauhistui kuultuansa valan. Ei hän kuitenkaan unohtanut sydämensä ystävää, vaan kiivaammaksi yhä kiihtyi hänen lempensä.
