Juri Nummelin tutkii teoksessaan neljää tekstiä, jotka paljastavat, että yksinäisyys ei ole aina ollut samanlaista: Martti Lutherin pöytäpuhe, Descartes'in Metodin esitys, Daniel Defoen Robinson Crusoe ja Xavier de Maistren Matka huoneessani.
ISBN 9789527211595. 185 s. Kansi: Timo Ronkainen. BoD:n verkkokaupassa 17,90 € (plus postikulut), Booky.fin verkkokaupassa 20,60 € (ei postikuluja), Adlibriksen verkkokaupassa 20,40 € (ei postikuluja).
Tekstinäyte luvusta "Yksinäisyyden valta":
Yksinäisyys tarjoaa varmasti parhaan tavan nähdä ulkomaailma objektiksi, hallinnan kohteeksi. Jos on sisällä, kaikki muu on tietenkin ulkomaailmaa. Yksinäisyys täydellistää modernisaation, vaikka se toisinaan toimii sen kovanakin kritiikkinä.
Yksinäisyys on näin ollen valtaa ympäristön yli. Paul Virilio (1980/1994, 22–30) analysoi katoamisen ja vetäytymisen suomaa valtaa: vetäytyjä ottaa haltuunsa ruumiinsa ja ajan ja kieltäytyy ottamasta huomioon ulkopuolista maailmaa. Vetäytyjä haluaa tuntea olevansa kaikkialla samaan aikaan, kun hän oikeastaan ei ole missään: vetäytyjälle hänen kammionsa – oli se sitten oma huone tai uuni, kuten Descartesille, tai oma mieli, kuten Virilion pitkälti analysoimalle unitautiselle – toimii maailman pienoismallina, jossa vetäytyjällä viimeinkin on mahdollisuus valtaan. Virilio analysoi lisäksi vauhtia, joka sekin tuottaa yksityisen ja yksinäisen ihmisen, koska tarpeeksi kovassa vauhdissa ulkomaailma lakkaa olemasta.
Virilio kirjoittaa amerikkalaisesta monimiljonääri Howard Hughesista (1905–1976), joka julkisuudessa kylpeneen elämänsä alkupuolen jälkeen 47-vuotiaana vetäytyi täydelliseen eristykseen. Hughes kuitenkin kykeni edelleen hallitsemaan suunnatonta omaisuuttaan sekä vaikuttamaan sitä kautta muun muassa USA:n hallitukseen ja CIA:han. Hughes kieltäytyi käyttämästä kelloa kutsuen samalla itseään Ajan valtiaaksi. Virilio kirjoittaa:
Elämän pelissä voittaminen edellyttää dikotomian luomista oman ajan ja astronomisen ajan kiintopisteiden välille; jotta päästäisiin tapahtuvan herraksi, on pyrittävä saavuttamaan välittömästi tuleva.
Hughes kieltää ajan olemassaolon, jotta voisi hallita sitä: vanhenemista, kulumista, muutoksia. Hughes myös kieltää paikan muutoksen vaatimalla, että hänen asuttamansa huoneet ovat tyystin samanlaisia – näin hän aina tietää, mihin hän tulee. Tai paremmin: hän ei tule mihinkään, koska tulee aina samaan paikkaan, josta ulkomaailma on tyystin suljettu pois.
